Asunto ensin

Asunto ensin on suomalaista asunnottomuustyötä ohjaava periaate, toimintamalli ja ajattelutapa.^[1]

Asunto ensin -periaatetta ohjaa ajatus, että asunto on osa ihmisoikeuksia ja ihmisen perusoikeus. Asunto ensin -mallissa kaikki asunnottomuutta kokevien ihmisten eteen tehtävä työ lähtee siitä, että ensimmäinen ihmiselle tarjottava tuki on oma asunto.^[1]

Asunto ensin -malli eroaa asunnottomuustyössä aiemmin käytössä olleesta periaatteesta, jossa asunnottomuutta kokevan ihmisen piti kuntoutua esimerkiksi päihdeongelmasta ennen oman asunnon saamista. Tätä mallia kutsutaan portaittaiseksi malliksi. Portaittaiseen malliin liittyy ongelmia, sillä monesti portaalta toiselle siirtyminen ei onnistu ja asunnottomuutta kokevat jumiutuvat esimerkiksi väliaikaisiin asumisratkaisuihin. ^[2]

Portaittainen asuttamismalli vaatii usein raittiutta, hoitoon sitoutumista sekä itsenäiseen elämään vaadittavia taitoja ennen oman asunnon saamista. Portaittaisessa mallissa ei usein kyetä täyttämään näitä vaatimuksia ja palveluiden käyttäjät tulevat häädetyksi asunnoistaan. Asunto ensin mallissa uskotaan, että asunnon saaminen edesauttaa muiden terveydellisten ja sosiaalisten ongelmien ratkaisemista. ^[2]

Asunto ensin -mallin tärkein tavoite on asumisen jatkuvuuden turvaaminen. Asunnon lisäksi malliin kuuluu tukipalveluiden tarjoaminen. Tukipalveluiden rooli on keskeinen mallin onnistumisen kannalta. Asumisen turvaamisen lisäksi Asunto ensin -mallin tavoitteena on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, sosiaalisten tukiverkostojen ja yhteisöön integroitumisen tukeminen sekä mielekkääseen toimintaan osallistuminen. Palveluja toteuttavat moniammatilliset tiimit.^[3]

Asunto ensin -mallin kehittyminen Suomessa

Suomalainen asunto ensin -malli syntyi vuonna 2007, kun asuntoministeri Jan Vapaavuori kutsui koolle Helsingin kaupungin sosiaalitoimen johtajan Paavo Vuotilaisen, piispa Eero Huovisen, Y-Säätiön toimitusjohtaja Hannu Puttosen ja psykiatri Ilkka Taipaleen. Ryhmä linjasi, että väliaikaisista asumispalveluista on päästävä eroon ja tilalle on saatava pysyviä koteja. Myös asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn tuli heidän mukaansa kiinnittää huomiota.^[4]

Työryhmän Nimi ovessa -raportin pohjalta asunnottomuuden poistoon luotiin valtakunnallinen PAAVO 1 -ohjelma, joka oli käynnissä vuosina 2008–2011. Ohjelman tavoitteena oli vähentää pitkäaikaisasunnottomuutta. PAAVO 1 ohjelmakauden aikana lisättiin tukihenkilöstöä, asuntojen määrää sekä tehtiin rakenteellisia muutoksia ohjelmapaikkakunnilla. Ohjelman keskeisempänä innovaationa pidetään noin 200 uuden tukityöntekijän palkkaamista kaupunkeihin 50% valtionavustuksen turvin. Tämä mahdollisti asunnottomuuspalveluiden rakenteellisen muutoksen hoidettaessa pitkäaikaisasunnottomuutta. Suurin tapahtunut muutos oli vuokrasopimukseen perustuva asuminen.^[5]

PAAVO 1 -ohjelmaa seurasi PAAVO 2 ohjelmakausi 2011-2015, jonka aikana aiemman asunnottomuustyön uusia rakenteita vakiinnutettiin ja samalla asuntoloiden käytöstä luovuttiin lopullisesti. Samaan aikaan ohjelmakaupunkien asunnottomuustyöhön osoitettiin yli 3000 asuntoa ja yli 300 tukityöntekijää sekä alettiin järjestämään Asunto ensin -malliin perustuvia tapahtumia ja koulutuksia.^[6]

PAAVO ohjelmakausia seurasi asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelma AUNE 2016-2019, jonka tavoitteena oli vahvistaa ennaltaehkäisevää työtä asunnottomuuden hoitamisessa sekä estää asunnottomuuden uusiutumista. AUNE-ohjelmakauden tarkoituksena oli vaikuttaa asunnottomuuden taustalla oleviin tekijöihin vahvistamalla koko väestön hyvinvointia ja lisäämällä asuntotuotantoa. Ohjelmaa johti ympäristöministeriö ja siinä oli mukana useita kuntia ja järjestöjä.^[7]

2019 uusi hallitus kirjasi tavoitteeksi ohjelmaansa asunnottomuuden puolittamisen vuoteen 2023 mennessä ja poistamisen vuoteen 2027 mennessä. Uudessa hallitusohjelmassa on ensimmäistä kertaa kirjattu, että asunnottomuustyö Suomessa perustuu Asunto ensin -periaatteeseen.^[8]

Asunto ensin -mallin läpimurto Suomessa ei ollut sattumaa, vaan taustalla oli vahva poliittinen tahto ja puoluerajat ylittävä poliittinen tuki, valtion, kuntien ja järjestöjen välinen yhteistyö, sekä suotuisat olosuhteet ajatusmallin muutokselle.^[9]

Asunto ensin -mallin neljä periaatetta

Asunto ensin -mallia toteutetaan neljän eri periaatteen mukaisesti.^[10]

1. Itsenäisen elämän mahdollistaminen
2. Valinnan vapaus ja vaikutusmahdollisuudet
3. Kuntoutuminen ja voimaantuminen
4. Yhteiskuntaan integroituminen

Lisää Asunto ensin -mallin toteuttamisesta voi lukea Housing First Europe -oppaasta.

Ero yhdysvaltalaiseen Housing First -malliin

Yhdysvalloissa kehitettiin 1990-luvun alussa Pathways Housing First -malli. Mallin kehitti Sam Tsemberis.^[11] Suomalainen asunto ensin -malli on syntynyt erillään tästä Yhdysvalloissa käytössä olevasta mallista.^[1]

Mallit eroavat kahdella tavalla. Suomessa asukas maksaa vuokransa itse. Kuten kuka tahansa suomalainen, hän voi hakea vuokran maksamiseen asumistukea ja muita tukia Kansaneläkelaitokselta. Asukas on itse vastuussa vuokran maksamisesta ja tukien hakemisesta. Asukas saa tarpeen mukaan hoitoa terveydenhoidosta.^[1]

Yhdysvalloissa 30 prosenttia asukkaan tuloista menee automaattisesti vuokraan. Tämän lisäksi asumisen järjestänyt vuokranantaja tai organisaatio kantaa vastuun vuokran maksamisesta. Asukkaan tukena on moniammatillinen tiimi.^[1]

Asunto ensin -mallin toteuttaminen Suomessa

Suomessa Asunto ensin -mallia toteuttaa mm. asunnottomuuden poistamisen edelläkävijä ja Suomen neljänneksi suurin vuokranantaja Y-Säätiö. Säätiön työn keskiössä on Asunto ensin -mallin toteuttaminen. Y-Säätiö levittää suomalaista Asunto ensin -konseptia valtakunnallisesti ja kansainvälisesti jakamalla tietoa ja järjestämällä koulutuksia konseptin toimintaperiaatteista. Y-Säätiö tekee tutkimusta ja osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun asunnottomuudesta. Tämän lisäksi Y-Säätiö koordinoi Housing First Europe Hub -yhteiskehittämisalustaa, joka tukee Asunto ensin -periaatteeseen pohjautuvan asunnottomuustyön leviämistä sekä työkäytäntöjen kehittämistä.^[12]

Kritiikki

Asunto-ensin mallia on arvosteltu siitä, että samaan asumisyksikköön kootaan useita päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä, jolloin seurauksena on järjestyshäiriöitä, väkivallan uhkaa ja huonoa seuraa kuntoutusta tavoitteleville.^[13][14]

Katso myös

• Asunnottomuus

Lähteet