Café Tacvba
Café Tacvba | |
---|---|
Rubén Albarrán Café Tacvban konsertissa | |
Tiedot | |
Toiminnassa | 1989– |
Tyylilaji | vaihtoehtorock |
Kotipaikka | Meksiko |
Laulukieli | espanja |
Jäsenet | Rubén Albarrán, laulu, kitara |
Levy-yhtiö | Universal Music |
Aiheesta muualla | |
cafetacuba.com.mx | |
Infobox OKNimi-testi OK |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Café Tacvba on meksikolainen rockyhtye. Yhtye alkoi ammattimaisen toimintansa vuonna 1989, joskin yhtyen oli ollut olemassa jo aikaisemminkin. Yhtye on palkittu muun muassa Grammyllä ja Latin Grammyllä.
Aiemmin yhtyeen nimi oli Café Tacuba, mutta se muutti nimensä nykymuotoon, sillä se ei halunnut oikeusjuttuja jo aiemmin perustetun Mexico Cityn keskustassa sijaitsevan samanniminen ravintolan kanssa.
Musiikista
Los Tabucos kuten yhtyettä kutsutaan, hallitsee tyylillisesti niin hip hopin, skan, rockin, metallin sekä muitakin tyylilajeja. Yhtyeen kymmenellä albumilla rytmi, äänet, instrumentit ja teemat ovat hyvinkin erilaisia. Heidän soundinsa erikoisuuksia on Albarránin nasaalinen lauluääni, joka yhtyy hänen suureen hengityskapasiteettinsa. Yhtye esittää musiikkinsa espanjaksi, mutta siitä on ilmestynyt useita englanninkielisiä tulkintoja. Heidän musiikillaan on ollut merkittävä vaikutus Meksikon uudempaan kansanmusiikkiin ja maan alkuperäisväestön musiikkiinkenen mukaan?. Myös useat meksikolaiset ja Yhdysvalloissa toimivat, etenkin espanjankieliset yhtyeet, ovat saaneet voimakkaita vaikutteita yhtyeen musiikistakenen mukaan?.
Jäsenet
- Rubén Isaac Albarrán Ortega – laulu, kitara
- Enrique ”Quique” Rangel Arroyo – bassokitara, kontrabasso, guitarrón, laulu
- José Alfredo ”Joselo” Rangel Arroyo – kitara, akustinen kitara, laulu
- Emmanuel ”Meme” del Real Díaz – kosketinsoittimet, piano, akustinen kitara, melodika, ohjelmointi, laulu
Diskografia
Studioalbumit
- Café Tacuba (1992)
- Re (1994)
- Avalancha de éxitos (1996)
- Revés/Yo soy (1999, vuoden 1999 parhaan rockalbumin Latin Grammyn voittaja)
- Cuatro caminos (2003)
- Sino (2007)
- El Objeto Antes Llamado Disco (2012)
- Jei Beibi (2017)
Muut
- Tiempo transcurrido (2000, kokoelma)
- Lo esencial de Café Tacvba (2001, yhdistelmä äänitteistä Café Tacvba, Re ja Avalancha de éxitos)
- Vale callampa (2002, tribuutti-EP chileläisyhtye Los Tresille)
- Un viaje (2005, 15-vuotisjuhlakonsertti)
- MTV Unplugged (2005, akustinen)
- Dokumenttielokuva "Seguir Siendo" (2010)
Aiheesta muualla
- Yhtyeen virallinen sivusto (espanjaksi)