Club for Five
Club for Five | |
---|---|
Club for Five esiintymässä Espan lavalla toukokuussa 2014. | |
Tiedot | |
Toiminnassa | 2000– |
Kotipaikka | Suomi |
Laulukieli | suomi englanti |
Jäsenet | Maija Sariola |
Entiset jäsenet | Tuomas Ahola |
Levy-yhtiö | Universal Music (2004–2007) |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut | |
Infobox OKNimi-testi OK |
Club for Five on Helsingissä vuonna 2000 perustettu suomalainen a cappella -lauluyhtye.[1] Yhtye voitti Tampereen Sävel -yhtyelaulukilpailun vuonna 2001.[2] Yhtye on keikkaillut Suomen lisäksi myös ulkomailla, muun muassa Kiinassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.[2]
Yhtye on julkaissut seitsemän studioalbumia ja niistä viisi myynyt kultaa.
Kokoonpano
Yhtyeen alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Ninni Poijärvi, Susanna Lukkarinen (o.s. Hietala), Jouni Kannisto, Tuomas Ahola ja Tuukka Haapaniemi.[3] Sopraanona toiminut Poijärvi jätti yhtyeen ja siirtyi soolouralle keväällä 2005.[4] Poijärven tilalle yhtyeeseen nousi Maija Sariola (o.s. Kinnunen).[4] Syyskaudella 2007 Maija Sariolan sijaisena toimi Eeppi Ursin.[4] 3. tammikuuta 2011 uutisoitiin Tuomas Aholan ja Susanna Hietalan jättäneen yhtyeen ja Eeppi Ursinin ja Juha Viitalan korvanneen heidät.[5] 10. kesäkuuta 2013 yhtye ilmoitti Eeppi Ursinin jättävän yhtyeen ja hänen tilalleen yhtyeeseen palasi perustajajäsen Susanna Lukkarinen.[6]
Nykyinen kokoonpano
- Maija Sariola, sopraano (2005–)
- Saima Haapanen, altto (2022–)
- Jouni Kannisto, tenori (2000–)
- Tuukka Haapaniemi, basso (2000–)
- Juha Viitala, baritoni (2011–)
Entiset jäsenet
- Tuomas Ahola (2000–2011)
- Eeppi Ursin (2007, 2011–2013)
- Ninni Poijärvi (2000–2005)
- Susanna Lukkarinen, altto (2000–2011, 2013–2021)
Diskografia
Albumit
Nimi | Julkaisutiedot | Lista | Myynti |
---|---|---|---|
Albumilista | |||
Ensi-ilta |
| #9 [7] | 15 000+ (kultaa)[8] |
Uni |
| #7 [9] | – |
Rekiretki |
| #13 [10] | 15 000+ (kultaa)[11] |
You’re the Voice |
| #8 [12] | 16 500+ (kultaa)[13] |
Ihmiset |
| #7 [14] | 14 100+ (kultaa)[13] |
Jouluna |
| #9 [15] | 12 000+ (kultaa)[16] |
Ennen tätä hetkeä |
| #45 [17] | – |
Songs of Kirka |
| – | – |
Virret |
| – | – |
Livealbumit
Nimi | Julkaisutiedot | Lista | Myynti |
---|---|---|---|
Albumilista | |||
In Concert – You’re the Voice |
| #47 [18] | – |
Jouluna Live |
| – | – |
Kokoelmat
Nimi | Julkaisutiedot | Lista | Myynti |
---|---|---|---|
Albumilista | |||
Kaikki parhaat – Best Of 2003–2016 |
| – | – |
Joulun parhaat |
| – | – |
Lähteet
- ↑ Club For Five: Emme kilpaile Rajattoman kanssa Helsingin Uutiset. Arkistoitu 4.1.2014. Viitattu 4.1.2013.
- ↑ a b Äänien harmoniaa Club For Fiven tyyliin Metropoli.net. Viitattu 4.1.2013.
- ↑ Kuopion kysymyksiä ja vastauksia Club for Five. Arkistoitu 11.6.2013. Viitattu 4.1.2013.
- ↑ a b c Club for Five – eleganttia lauluvoimaa Jazzrytmit. Arkistoitu 13.10.2015. Viitattu 4.1.2013.
- ↑ Club For Five muutoksen tuulissa Warner Music Finland. Arkistoitu 4.1.2014. Viitattu 4.1.2013.
- ↑ Alkuperäisjäsen palaa lauluyhtye Club For Fiveen Savon Sanomat. Arkistoitu 4.1.2014. Viitattu 4.1.2013.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Club for Five – Ensi-ilta Musiikkituottajat ry. Viitattu 4.1.2014.
- ↑ Club For Five julkaisee Unen Findance. Viitattu 4.1.2014.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Club for Five – Uni Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 4.1.2014. Viitattu 4.1.2014.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Club for Five – Rekiretki Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 4.1.2014. Viitattu 4.1.2014.
- ↑ Club for Five leikkii äänellä Rekiretki-kiertueella Länsiväylä. Arkistoitu 4.1.2014. Viitattu 4.1.2014.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Club for Five – You're The Voice Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 4.5.2014. Viitattu 4.1.2014.
- ↑ a b Musiikkituottajat – Tilastot – Kulta- ja platinalevyt: Club for Five Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 20.8.2014. Viitattu 4.1.2014.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Club for Five – Ihmiset Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 4.1.2014. Viitattu 4.1.2014.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Club for Five – Jouluna Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 16.12.2013. Viitattu 4.1.2014.
- ↑ Club For Five myi kultaa uudella joululevyllään Radio Nova. Viitattu 4.1.2014.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Club for Five – Ennen tätä hetkeä Musiikkituottajat ry. Viitattu 25.12.2015.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Club for Five – In Concert-You're The Voice Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 4.1.2014. Viitattu 4.1.2014.
Aiheesta muualla
- Yhtyeen kotisivut
|
|