Crossover (auto)
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Crossover on englanninkielinen automarkkinoilla käytetty nimitys kuvaamaan tila-autoista ja katumaastureista (SUV) vaikutteita lainanneita automalleja. Usein yhtäläisyydet niihin jäävät mielikuvatasolle, sillä esimerkiksi nelivetoa ei ole kaikkiin crossovereihin välttämättä edes saatavissa. Crossovereista on vaihtelevasti käytetty lyhenteitä XUV ja CUV (crossover utility vehicle). Yhdysvalloissa crossoverit ja katumaasturit erotellaan sen mukaan, rakennetaanko ne erilliselle rungolle vai itsekantavalle korille.
Hyvin usein crossover-malli on autonvalmistajan jonkin tunnetun mallin versio, joka on varustettu teippauksilla, erikoisilla korinosilla, suurilla vanteilla ja korkealla maavaralla. Crossoverien tekniset ratkaisut perustuvat yleensä hyvin pitkälle malliin, josta se on kehitetty. Valmistuskustannuksien kurissa pitämiseksi osat ja rakenteet ovat yleensä samoja kuin ne, joita käytetään esimerkiksi sedan-mallisessa autossa.
Crossover-malleja
BMW
- BMW X1
- BMW X3
- BMW X5
Citroën
Fiat
- Fiat 500X
- Fiat 600 (2023)
- Fiat Freemont
- Fiat Sedici
Ford
- Ford EcoSport
- Ford Edge
- Ford Puma (2019)
Honda
- Honda CR-V
- Honda WR-V
- Honda XR-V
Jeep
- Jeep Renegade
Kia
- Kia Niro
- Kia Stonic
Mazda
- Mazda CX-3
- Mazda CX-30
- Mazda CX-4
- Mazda CX-5
- Mazda CX-7
Mitsubishi
- Mitsubishi ASX
Nissan
- Nissan Juke
- Nissan Murano
- Nissan Qashqai
Opel
- Opel Antara
- Opel Insignia (Country Tourer -mallit)
- Opel Mokka
- Opel Crossland X
- Opel Grandland X
Peugeot
Porsche
Renault
SEAT
Škoda
Suzuki
Tesla
Toyota
- Toyota C-HR
- Toyota RAV4
- Toyota Urban Cruiser