François-Xavier Ortoli
| François-Xavier Ortoli | |
|---|---|
 | |
| Euroopan komission puheenjohtaja | |
| 7. tammikuuta 1973 – 5. tammikuuta 1977 | |
| Edeltäjä | Sicco L. Mansholt |
| Seuraaja | Roy Jenkins |
| Euroopan komission varapuheenjohtaja | |
| 1977 – 1985 | |
| Edeltäjä | Wilhelm Haferkamp |
| Seuraaja | Henning Christophersen |
| Ranskan valtiovarainministeri | |
| 1968 – 1969 | |
| Pääjohtaja Öljy-yhtiö Total | |
| 1984 – 1990 | |
| Pääjohtaja Ranskan kansallinen työnantajaliitto | |
| 1990 – 2005 | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. helmikuuta 1925 Ajaccio, Korsika, Ranska |
| Kuollut | 29. marraskuuta 2007 (82 vuotta) Pariisi |
| Tiedot | |
| Puolue | Demokraattien liitto tasavallan puolesta (UDR) (1973–1976) Kokous tasavallan puolesta (RPR) (1976–1977) Kansanliikkeen Unioni (UMP) (2002–2007) |
| Koulutus | Kansallinen hallintokoulu (ENA) |
| [ Muokkaa Wikidatassa ]  | |
| Infobox OK | |
François-Xavier Ortoli (16. helmikuuta 1925 Ajaccio, Korsika – 30. marraskuuta 2007 Pariisi) oli ranskalainen poliitikko ja liikemies. Hän toimi Euroopan komission puheenjohtajana vuosina 1973–1977 ja useita kertoja ministerinä Ranskassa.[1]
Tausta
Ortoli syntyi Ajacciossa Korsikalla ja vietti nuoruutensa Ranskan Indokiinassa, jossa hänen isänsä toimi rekisteriviraston johtajana. Hän suoritti lukio-opintonsa Vietnamin Hanoissa Albert Sarraut -lyseossa.
Toisen maailmansodan aikaisista ansioistaan Japania vastaan Indokiinassa tehdystä työstä vastarintaliikkeessä Ortoli palkittiin Ranskan Sotaristillä (Croix de la guerre) sekä myös vastarintaliikkeen muistomitalilla.
Vuonna 1947 Ortoli hyväksyttiin pari vuotta aiemmin perustettuun Ranskan Kansalliseen hallintokouluun ja opintomenestyksensä myötä Valtiovarain tarkastustoimiston palvelukseen.
Poliittinen ura
Osallistuttuaan eri asteisena poliitikkona useiden eri Ranskan hallitusten toimintaan, Ortoli sai vuonna 1958 vastuulleen Euroopan komission sisämarkkinat. Vuonna 1961 hänestä tuli pääsihteeri Euroopan taloudellista yhdentymistä käsittelevään hallitusten väliseen neuvostoon.
Vuodesta 1962 aina vuoteen 1966 Ortoli toimi pääministeri Georges Pompidoun kansliapäällikkönä. Tämän jälkeen hän toimi vuoden ajan Ranskan valtiollisen suunnittelukomission johtajana.
Ortoli valittiin huhtikuussa 1967 asuntoministeriksi Georges Pompidoun hallitukseen. Seuraavana vuonna hän seurasi samassa hallituksessa Alain Peyrefitteä opetusministerinä.
Vuoden 1968 kansalliskokouksen vaaleissa Ortoli valittiin gaullistipuolueen edustajana Lillen vaalipiiristä. Hänet nimettiin myös valtiovarainministeriksi pääministeri Maurice Couve de Murvillen hallitukseen.
Vuonna 1969 Ortoli nimitettiin teollisen kehityksen ja tieteellisen tutkimuksen ministeriksi Jacques Chaban-Delmasin hallitukseen. Tässä hallituksessa hän toimi aina vuoteen 1972 saakka.
Euroopan unioni
Ortoli toimi Euroopan komission puheenjohtajana vuosina 1973–1977. Hänen puheenjohtajakauttaan värittivät öljykriisi ja öljyn räjähdysmäinen hinnannousu. Hän johti valmistelutyötä johon myöhemmin pohjautui Euroopan rahajärjestelmä ja ECU:n käyttöönotto laskennallisena valuuttana. Britannia, Tanska ja Irlanti liittyivät EU:hun ensimmäisessä laajentumisvaiheessa vuonna 1974.[1]
Puheenjohtajuutensa jälkeen, aina vuoteen 1985 asti Ortoli toimi Euroopan komission talous- ja finanssikomissaarina. Tässä komissaarin tehtävässä hän oli keskeisesti luomassa Euroopan rahajärjestelmää, joka varsinaisesti muodosti perustan yhteisvaluutalle.
Mitterrandin aika
Ranskan tasavallan presidentti François Mitterrand nimitti Ortolin kansallisen öljy-yhtiö Totalin pääjohtajaksi vuonna 1984. Tässä tehtävässä hän toimi aina vuoteen 1990 saakka. Tuona vuonna hänestä tuli Ranskan kansallisen työnantajaliiton puheenjohtaja.
Lähteet
- ↑ a b John Palmer: François-Xavier Ortoli The Guardian. 2007. Viitattu 4.2.2024.
 | Edeltäjä: Sicco L. Mansholt | Euroopan unionin komission puheenjohtaja 1973–1977 | Seuraaja: Roy Jenkins |
| ||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||
| ||||||||||
| ||||||||||
| ||||||||||||||||||
