Free jazz

Ornette Coleman, free jazzin ensimmäisiä artisteja
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Free jazz on hyvin vahvasti improvisointia harjoittava jazzsuuntaus, joka on vapaa muille tyyleille ominaisista rytmisistä, harmonisista ja sävellyksellisistä rakenteisista. Siinä missä perinteisempi jazz on yleensä 4/4-tahtilajissa ja soolot noudattavat sointurakenteita, on free jazzin olemus ennemminkin rytmisesti ja sävelellisesti aaltoileva. Free jazz syntyi Yhdysvalloissa 1960-luvulla, ensimmäisiä artisteja olivat saksofonisti Ornette Coleman ja pianisti Cecil Taylor. Tyylisuunta on hankalasti määriteltävä, sillä se on hyvin monimuotoinen ja lainaa aineksia erilaisista avantgarde-suuntauksista. Free jazz ja avantgarde-jazz ovat osin päällekkäisiä käsitteitä, mutta jälkimmäisessä on vapaan improvisoinnin lisäksi ennalta sävellettyjä melodioita.

Suuntaus aiheutti paljon keskustelua jopa nopeasti liikkuvalla jazz-alalla: monien mielestä oli kyseenalaista, oliko free jazz musiikkia lainkaan. Jazzia runsas vuosikymmen aiemmin bop-tyylillä uudistaneet radikaalit olivat uudessa tilanteessa vanhoillisia. Tunnettuja free jazz -tyylisiä levytyksiä ovat julkaisseet mm. John Coltrane, Albert Ayler ja Pharoah Sanders. Tyyli on jatkanut olemassaoloaan nykypäiviin saakka, mutta ei ole juuri tullut laajemman yleisön suosioon. Suomen merkittävin free jazz -artisti oli rumpali Edward Vesala.

Tyylisuuntauksen nimen ”free jazz” sanotaan olevan peräisin Ornette Colemanin albumin Free Jazz: A Collective Improvisation (1961) nimestä.

Tunnettuja free jazz muusikoita

Kirjallisuutta

  • Litweiler, John Freedom Principle Jazz after 1958

Aiheesta muualla

  • john a. maurer iv: A Comparison of Free Jazz to 20th-Century Classical Music: similar precepts and musical innovations February 24, 1998. Center for Computer Research in Music and Acoustics (CCRMA), Stanford University. Viitattu 9.4. 2008. (englanniksi)