Geneettinen determinismi

Geneettinen determinismi (biologinen determinismi) on yleisnimitys teorioille, joiden mukaan ihmisen persoonallisuus ja sosiaalinen käytös johtuvat yksilön ja hänen ryhmänsä biologiasta.

Geneettiselle determinismille on vaikea antaa yksiselitteistä ja tarkkaa määritelmää. Kuitenkin kirjallisuudesta löytyvistä määritelmäelementeistä tärkein on käsitys siitä, että genetiikka määrää yksilön tulevaisuuden ja sen ominaisuudet.^[1]

Geneettisen determinismin mukaisesti melkein kaikki ihmisen monimutkainen käytös, kuten persoonallisuus, älykkyys, rikolliset ja antisosiaaliset taipumukset, seksuaalisuus, sekä monet sairaudet, kuten masennus- ja ahdistuneisuusoireyhtymät, ovat jollain tasolla geenien vaikutuksen alaista tai määräämää käytöstä. Kuitenkin suurin osa näistä geneettisistä vaikutuksista on ympäristön ja geenien vuorovaikutukseen kytkeytyneitä. Huomioitavaa on myös se, että ihmisellä on kyky hakeutua erilaisiin ympäristöihin, ja tämän vuoksi geenien ja ympäristön korrelaatio johtaa yksilön aivojen kehittymiseen ainutlaatuisella ja ennustamattomalla tavalla. ^[2]

Historia

Kuinka saanut alkunsa

Geneettisen determinismin alkuaikoina teorioita rakennettiin varhaisen genetiikan ymmärryksen ja Gregor Mendelin töiden varaan. 1700- ja 1800-luvuilla geneettinen determinismi perustui useimmiten hatariin ja kiistanalaisiin perinnöllisyyden ideoihin. Koska tuolloin perinnöllisyyden tutkiminen suoraan oli vielä mahdotonta muun muassa työmenetelmien puuttumisen vuoksi, tutkijat mittasivat ihmisen anatomisia ja fysiologisia piirteitä ja yrittivät yhdistää ne yksilön persoonallisiin ja henkisiin piirteisiin. Esimerkiksi korkeiden poskipäiden ja kulmakaarien uskottiin kertovan rikollisista taipumuksista. ^[3] Tästä geneettisen determinismin aikakaudesta mainittakoon esimerkkinä Cesare Lombroso, joka oli 1800-luvulla vaikuttanut kriminaaliantropologian perustaja, jonka mukaan rikollisuus on henkilön fyysisissä piirteissä näkyvä perinnöllinen “atavistinen”(atavismi) ominaisuus.

1900-luvulla mendelistisen genetiikan kasvu näkyi myös geneettisen determinismin teorioissa. Negatiivisten ominaisuuksien ja piirteiden ajateltiin johtuvan viallisista geeneistä. Genetiikan menetelmien kehittymisen myötä näitä viallisia geenejä pyrittiin jäljittämään DNA:sta. Suurin osa geneettisen determinismin historiasta on ollut yleisesti negatiivisina pidettyjen ominaisuuksien periytymisen tutkimusta. Vaikka monet tutkijat pitivät fyysisten poikkeamien ja geneettisten poikkeavuuksien yhteyttä todennäköisenä, väite psyykkisten sairauksien ja sosiaalisesti tuomittavan käytöksen perinnöllisyydestä oli kiistanalainen. Tämä johtui osittain luotettavan geneettisen datan saamisen vaikeudesta, mutta myös ympäristön ja geenien vuorovaikutuksesta saadun tiedon lisääntymisestä. Geneettisten- ja ympäristötekijöiden vaikutusten erottaminen toisistaan psyykkisiä ja käyttäytymisen piirteitä tutkittaessa on edelleen haastava tehtävä. ^[3]

Tieteellinen rasismi

Käsite ihmisen jakamisesta rotuihin siirtyi tieteeseen 1600-luvulla. Rotukäsite ja biologia ovat malliesimerkki sosiaalisesta konstruktionismista, jossa taustaoletuksena on tiedon ja käsitteiden yhteisöllinen rakentuminen. Tutkijat eivät toimi poliittisessa tyhjiössä, minkä vuoksi ajan politiikka voi vaikuttaa tieteeseen ja tiede politiikkaan. ^[4] Fylogeneettiset- ja geneettiset menetelmät eivät tue ihmisen jakamista rotuihin. Rotukäsite ei ole ihmisen biologiaan kuuluva, geneettisesti järkeenkäypä luokittelutapa, vaan sosiaalinen käsite. ^[5]

Näitä erilaisia “tieteellisiä” rotuluokitteluja on paljon, mutta niitä yhdistävät neljä teemaa: 1. havaitut erot luokkien välillä nähdään alemmuutena, 2. jokin ryhmä asetetaan luokittelun huipulle subjektiivisten arvioiden perusteella, 3. persoonallisuuteen ja sosiaaliseen käytökseen liittyvät piirteet yhdistetään fyysisiin ominaisuuksiin, 4. rajalinjojen veto mahdollistaa ihmisen muuntelun luokittelun. ^[4]

Samuel Mortonin työ kallojen parissa on malliesimerkki tieteellisestä rasismista 1800-luvulla. Morton jakoi ihmiset viiteen eri luojan luomaan rotuun ja mittasi näiden ryhmien kallojen kokoa, määrittääkseen eri rotujen aivojen koon. Morton pönkitti työllään valkoihoisten asemaa, määrittämällä valkoihoisen rodun älykkäimmäksi roduksi, jonka luonnostaan kuului olla hierarkian huipulla. ^[6]

Arthur Jensenin “How Much Can We Boost IQ and Scholastic Achievement” 1969 ilmestynyt artikkeli on myös yksi kohua herättänyt ja paljon väittelyä aiheuttanut julkaisu, jota ainakin osa tiedeyhteisöstä pitää tieteellisenä rasismina.

Geneettisen determinismin tutkimuskohteita

Älykkyyden periytyminen

Vaikka älykkyysosamäärä on käsitteenä yksinkertainen, sen periytyminen aiheutti kiivaita ja toistuvia väittelyitä 1900-luvulla. Osa tästä kiistelystä johtuu älykkyysosamäärän periytymisen heikosta karakterisoinnista. Suorat ja epäsuorat analyysimenetelmät yrittävät arvioida geenien merkitystä älykkyysosamäärään ilman ympäristön vaikutusta. Nämä analyysimenetelmät tuottavat hyvin erilaisia arvioita. Identtisiä kaksosia käytetään periytymisen tutkimukseen, koska näin kyetään pois lukemaan geneettiset vaikutukset ja voidaan keskittyä tutkimaan ympäristön vaikutuksia. Arvellaan että yksi mahdollinen syy kaksosten samanlaiseen älykkyysosamäärään voi johtua yhdessä vietetystä raskausajasta. Myös kaksosten, jotka ovat kasvaneet erillään on havaittu omaavan samanlaisen älykkyysosamäärän.^[7]

On kuitenkin havaittu, että ympäristötekijät, kuten asuinpaikka, urheilu, vanhempien ammatit ja tulotaso sekä koulutus vaikuttavat lapsen älykkyysosamäärän kehittymiseen. Lapsen ympäristön täytyy olla hyvä, jotta hänen älykkyysosamääränsä pystyy kehittymään täyteen potentiaaliinsa.^[8]

Rikollisten taipumusten periytyminen

Erään kaksostutkimuksen mukaan virallisesti dokumentoitu rikollinen käytös kasaantuu sukujen sisäisesti ja on peräisin geneettisistä ja suvun ympäristötekijöistä. Perinnölliset ja jaetun ympäristön riskit vaikuttavat merkittävästi väkivaltarikoksiin ja murtoihin. Tutkimuksen mukaan kaikkien rikostuomioiden perinnöllisyyden arviointiin olevan 45 % miehillä ja naisilla, ja ympäristö vaikutti alttiuden vaihteluun naisilla 18 % ja miehillä 27 %. Nämä tekijät voivat vaikuttaa naisiin ja miehiin eri tavalla, sillä tekijöiden on havaittu korreloivan keskivahvasti sukupuolten välillä.^[9]

Muita geneettisen determinismin tutkimuskohteita

• Seksuaalisuuden periytyminen

• Persoonallisuuspiirteiden periytyminen

Luonto vs kasvatus

Ihmisen käyttäytymistieteessä on ollut vahva kahtiajako, joista toisen mukaan ihmisen käytös johtuu geeneistä, ihmisen “luonnosta”, ja toisen mukaan ihmisen käytös on kasvatuksen eli ihmisen ympäristön tuote. Kasvatukseen katsotaan kuuluvaksi sen aikainen sosiaalinen ja kulttuurillinen ympäristö sekä lapsen vanhemmiltaan saama kasvatus, ravitsemus, koulutus ja sosiaalinen kanssakäyminen. Lisääntynyt ymmärrys geenien ja ympäristön vuorovaikutuksesta on hälventänyt tätä kahtiajakoa luonnon ja kasvatuksen välillä. Kaksoskokeet eri yhteiskunnissa ovat havainneet sekä geenien että ympäristön vaikuttavan ihmisen käytökseen ^[2]

Lähteet