Glossaattorit

Glossaattorit (tai Glossaattorien koulukunta) olivat 1100-1200-luvuilla vaikuttaneita keskiaikaisten yliopistojen oppineita juristeja, jotka hyödynsivät skolastisen tieteenteorian menetelmiä - etenkin glossaamistekniikkaa eli reunahuomatusten kirjaamista - luodakseen yleiskuvan roomalaisesta oikeudesta. Glossaattorit pyrkivät näin selittämään roomalaisen oikeuden sääntöjä aikaansa nähden ymmärrettävämmässä ja sovellettavammassa muodossa.^[1]^[2]

Sydänkeskiajalla uudelleen löydetystä Keisari Justinianus I:n laadituttamasta Corpus iuris civilis -lakikokoelmasta tuli tieteellisen tutkimuksen kohde 1100-luvulla. Tuolloin katsotaan myös modernin oikeustieteen syntyneen, kun keskiaikaisissa yliopistoissa (etenkin Bolognan yliopistossa) alettiin tutkimaan ja opiskelemaan roomalaisen oikeuden auktoritatiivisia tekstejä.

Kreikan kielen sana γλῶσσα (glossa) tarkoittaa ”kieltä”. Alun perin sanaa käytettiin tarkoittamaan vieraan sanan selitystä, mutta sen soveltamisala laajeni vähitellen tarkoittamaan yleisesti kommentointia. Glossaattorit kirjoittivat vanhojen tekstien marginaaleihin (glosa marginalis) tai rivien väliin (glosa interlinearis) glossia eli reunahuomautuksia tai selitteitä. Myöhemmin nämä koottiin suuriksi selitysteoksiksi, kuten Accursiuksen jopa 100 000 glossaa sisältänyt Glossa Ordinaria.

Nimekkäimpiä glossaattoreita olivat mm. Irnerius, Accursius ja neljä Bolognan tohtoria.

Postglossaattorit tai kommentaattorit jatkoivat myöhemmin glossaattorien työtä ja pyrkivät soveltamaan ja kehittämään edelleen oikeutta roomalaisen oikeuden auktoritatiivisten tekstien pohjalta. Näihin lukeutuvat myös keskiajan merkittävimmät oikeustieteilijät Bartolus ja Baldus.