Iolaos (kirja)

Iolaos
Ιόλαος
Alkuperäisteos
Kirjailija tuntematon
Kieli muinaiskreikka
Genre romaani
Julkaistu 1. vuosisata/100-luku jaa.?
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Iolaos (m.kreik. Ιόλαος, lat. Iolaus) oli antiikin kreikkalainen romaani. Se ei ole säilynyt nykyaikaan, mutta siitä tunnetaan yksi papyruskatkelma (POx 3010).[1]

Romaania on luonnehdittu koomis-realistiseksi. Se yhdistelee proosaa ja runomittaista tekstiä sekä yleviä ja alhaisia aiheita, ja muistuttaa tässä Satyriconia. Erään teorian mukaan Satyricon voisi perustua tällaisten romaanien malliin kreikkalaisessa kirjallisuudessa.[1][2] On myös ehdotettu, että Satyriconilla ja Iolaoksella olisi yhteinen edeltäjä; tai jopa, että Iolaos perustuisi Satyriconiin.[3]

Romaanin katkelmassa esiintyy henkilö, joka on juuri vihitty Kybelen kulttiin, jossa papit olivat eunukkeja (galloi, yks. gallos). Hän keskustelee toisen, Iolaos-nimisen henkilön kanssa, ja kertoo tälle kultista. Iolaos on ilmeisesti tekeytynyt Kybelen eunukiksi päästäkseen siten lähestymään helpommin jotakuta neitoa, ja saanut ystävänsä vihkiytymään kulttiin oikeasti, jotta saisi häneltä huijaukseen tarvittavia tietoja.[1][2][4][5]

Romaanin papyruskatkelma löytyi vuonna 1971. Se on ajoitettu 100-luvulle jaa.,[1][4] jolloin romaani olisi samalta ajalta tai jonkin verran varhaisempi.

Lähteet

  1. a b c d Holzberg, Niklas: The Ancient Novel: An Introduction, s. 47. Routledge, 2005. ISBN 1134841728.
  2. a b Schmeling, Gareth L.: The Novel in the Ancient World, s. 673. Brill's companions in classical studies online. Medicine and Sport Science. Mnemosyne, Bibliotheca Classica Batava. Supplementum, 159. Brill, 1996. ISBN 9004096302. Teoksen verkkoversio.
  3. Stephens, Susan A. & Winkler, John J.: Ancient Greek Novels: The Fragments: Introduction, Text, Translation, and Commentary, s. 365. Princeton Legacy Library. Princeton University Press, 2014. ISBN 1400863384.
  4. a b Morgan, J. R. & Stoneman, Richard: Greek Fiction. The Greek Novel in Context, s. 140. Routledge, 2013. ISBN 1317799372.
  5. Liddell, Henry George & Scott, Robert: Γάλλος, ὁ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)

Kirjallisuutta

  • Iolaus. Teoksessa Reardon, B. P. (toim.): Collected Ancient Greek Novels, s. 948–950. Second Edition (First Edition 1989). Berkeley: University of California Press, 2008. ISBN 9780520256552.
Antiikin kreikkalaiset romaanit
Varsinaiset säilyneet romaanit

Dafnis ja Khloe · Efesoslainen kertomus · Etiopialainen kertomus · Kallirhoe · Leukippe ja Kleitofon

Muuta proosafiktiota

Aleksanteri-romaani · Apollonios Tyroslainen · Babylonialainen kertomus · Foinikialainen kertomus · Herpyllis · Iolaos · Kalligone · Khione · Metiokhos ja Parthenope · Miletoslainen kertomus · Ninos ja Semiramis · Sesonkhosis · Thulen takaiset ihmeet · Tinufis · Tosi tarina