Jääkiekko talviolympialaisissa 1998 – miesten karsinnat

Jääkiekko
olympialaisissa 1998
Turnaus
Miehet  Naiset
Karsinnat
Miehet     
Kokoonpanot
Miehet  Naiset

 < 1994 2002 > 

Miesten turnauksen karsinta järjestettiin kolmivaiheisena. Ensimmäiseen vaiheeseen osallistui neljä joukkuetta. Niistä kaksi selvisi toiseen vaiheeseen, jossa joukkueet jaettiin neljään lohkoon. Aasian mestaruusturnaus vuonna 1996 toimi yhtenä lohkona. Lohkojen voittajat selvisivät kolmanteen vaiheeseen, mihin vuoden 1995 maailmanmestaruuskisojen yhdeksäs, kymmenes, yhdestoista sekä B-sarjan voittaja pääsivät suoraan. Kolmas vaihe pelattiin kahdessa lohkossa. Molempien lohkojen kaksi parasta selvisivät olympialaisiin. Lohkojen kolmannet pelasivat vielä yhden keskinäisen ottelun, jonka voittaja selvisi myös kisoihin.

Karsinnat läpäisseet joukkueet

Kilpailu Paikka Kilpailupaikkoja Kilpailupaikan lunastaneet
Maailmanmestaruuskisat 1995 Ruotsi Tukholma, Gävle 8 Suomen lippu Suomi
Ruotsi
Kanada
Tšekin lippu Tšekki
Venäjä
Yhdysvallat
Italia
Ranska Ranska
Isäntämaa 1 Japani Japani
Olympiakarsintaturnaus 5 Saksa
Valko-Venäjä
Kazakstan Kazakstan
Slovakia
Itävalta
Yhteensä 14

Ensimmäinen vaihe

26.1.1996 Unkari 7-0 Kroatia Székesfehérvár
(1-0, 4-0, 2-0)


28.1.1996 Unkari 6-0 Kroatia Székesfehérvár
(1-0, 3-0, 2-0)


31.1.1996 Israel 5-0* Kreikka Metulla


Ottelu tuomittiin päättyneeksi Israelin hyväksi maalein 5–0, sillä Kreikka käytti ottelussa pelaajia, joilla ei ollut pelaajaoikeuksia kyseisessä ottelussa.

23.3.1996 Jugoslavia 5-0* Israel Kaunas


Ottelu tuomittiin päättyneeksi Jugoslavian hyväksi maalein 5–0, sillä Israel käytti ottelussa pelaajia, joilla ei ollut pelaajaoikeuksia kyseisessä ottelussa.

Toinen vaihe

Lohko A

Joukkue O V T H Maaliero Pisteet
 Sveitsi 8 6 2 0 42-14 14
Britannia 8 5 3 0 31-16 13
Tanska 8 3 1 4 23-27 7
Slovenia Slovenia 8 3 0 5 32-24 6
Alankomaat Alankomaat 8 0 0 8 8-55 0
25.10.1995 Britannia 4-1 Alankomaat Alankomaat Milton Keynes


4.11.1995 Tanska 4-2 Slovenia Slovenia Rødovre


13.12.1995 Britannia 1-1 Tanska Milton Keynes


20.12.1995  Sveitsi 2-2 Britannia Lausanne


21.12.1995 Alankomaat Alankomaat 0-8 Slovenia Slovenia Eindhoven


23.12.1995 Alankomaat Alankomaat 1-7  Sveitsi Zoetermeer


17.1.1996 Slovenia Slovenia 4-5 Britannia Ljubljana


7.2.1996  Sveitsi 5-3 Slovenia Slovenia Chur


7.2.1996 Tanska 2-3 Britannia Rødovre


10.2.1996 Tanska 2-6  Sveitsi Rødovre


3.4.1996 Slovenia Slovenia 1-4  Sveitsi Jesenice


6.4.1996  Sveitsi 7-1 Alankomaat Alankomaat Rapperswil-Jona


29.10.1996 Slovenia Slovenia 5-1 Tanska Ljubljana


2.11.1996 Tanska 4-0 Alankomaat Alankomaat Odense


6.11.1996 Slovenia Slovenia 9-0 Alankomaat Alankomaat Celje


12.11.1996 Britannia 5-0 Slovenia Slovenia Sheffield


12.11.1996 Alankomaat Alankomaat 2-8 Britannia Heerenveen


15.12.1996 Alankomaat Alankomaat 3-8 Tanska Nijmegen


18.12.1996 Britannia 3-3  Sveitsi Sheffield


21.12.1996  Sveitsi 8-1 Tanska Kloten


Lohko B

Joukkue O V T H Maaliero Pisteet
Ukraina 4 3 1 0 51-3 7
Puola Puola 4 3 1 0 36-9 7
Romania Romania 4 2 0 2 19-22 4
Bulgarian lippu Bulgaria 4 1 0 3 4-40 2
Jugoslavia 4 0 0 4 8-48 0
17.12.1996 Jugoslavia 2-13 Puola Puola Tychy
(1-4, 0-5, 1-4)


17.12.1996 Bulgarian lippu Bulgaria 2-7 Romania Romania Tychy
(0-0, 0-3, 2-4)


18.12.1996 Ukraina 21-0 Jugoslavia Tychy
(10-0, 6-0, 5-0)


18.12.1996 Puola Puola 14-0 Bulgarian lippu Bulgaria Tychy
(5-0, 5-0, 4-0)


19.12.1996 Ukraina 10-0 Romania Romania Tychy
(2-0, 3-0, 5-0)


20.12.1996 Romania Romania 3-6 Puola Puola Tychy
(1-0, 1-4, 1-2)


20.12.1996 Jugoslavia 2-5 Bulgarian lippu Bulgaria Tychy
(0-1, 1-2, 1-2)


21.12.1996 Bulgarian lippu Bulgaria 0-17 Ukraina Tychy
(0-6, 0-7, 0-4)


22.12.1996 Puola Puola 3-3 Ukraina Tychy
(0-1, 2-1, 1-1)


22.12.1996 Romania Romania 9-4 Jugoslavia Tychy
(2-1, 3-2, 4-1)


Lohko C

Joukkue O V T H Maaliero Pisteet
Valko-Venäjä 4 4 0 0 54-4 8
Latvia 4 3 0 1 53-6 6
Unkari 4 2 0 2 13-31 4
Viron lippu Viro 4 1 0 3 14-41 2
Liettua 4 0 0 4 8-66 0
27.8.1996 Valko-Venäjä 13-1 Unkari Riika
(3-1, 6-0, 4-0)


27.8.1996 Liettua 0-27 Latvia Riika
(0-10, 0-8, 0:-9)


28.8.1996 Unkari 9-4 Liettua Riika
(3-2, 2-0, 4-2)


28.8.1996 Viron lippu Viro 1-16 Valko-Venäjä Riika
(0-3, 1-6, 0-7)


29.8.1996 Latvia 15-0 Viron lippu Viro Riika
(3-0, 7-0, 5-0)


29.8.1996 Valko-Venäjä 21-1 Liettua Riika
(7-1, 5-0, 9-0)


30.8.1996 Unkari 2-10 Latvia Riika
(1-4, 1-2, 0:-4)


30.8.1996 Liettua 3-9 Viron lippu Viro Riika
(0-2, 2-1, 1-6)


1.9.1996 Viron lippu Viro 4-7 Unkari Riika
(0-3, 1-2, 3-2)


1.9.1996 Latvia 1-4 Valko-Venäjä Riika
(1-3, 0-1, 0-0)


Lohko D

Joukkue O V T H Maaliero Pisteet
Kazakstan Kazakstan 3 3 0 0 33-2 6
Japani Japani 3 2 0 1 14-6 4
Kiina 3 1 0 2 7-29 2
Etelä-Korea 3 0 0 3 3-15 2
5.2.1996 Kiina 6-2 Etelä-Korea Harbin
(2-2, 1-0, 3-0)


6.2.1996 Kazakstan Kazakstan 20-0 Kiina Harbin
(8-0, 8-0, 4-0)


8.2.1996 Etelä-Korea 1-9 Kazakstan Kazakstan Harbin
(0-3, 0-3, 1-3)


Vuoden 1996 Aasian mestaruuskilpailuja käytettiin karsintaturnauksena. Koska Japani oli olympiakisojen isäntämaa, sitä vastaan pelattuja otteluja ei otettu huomioon olympiakarsinnassa.

Kolmas vaihe

Lopulta karsintojen kautta olympia turnaukseen pääsivät Saksa, Valko-Venäjä, Kazakstan, Slovakia ja Itävalta

Lohko A

Joukkue O V T H Maaliero Pisteet
Saksa Saksa 3 2 1 0 11-7 5
Slovakia Slovakia 3 1 1 1 9-7 3
Sveitsi Sveitsi 3 1 1 1 6-8 3
Ukraina Ukraina 3 0 1 2 6-10 1
6.2.1997 Slovakia 3-3  Sveitsi Oberhausen
(0-0, 2-1, 1-2)


6.2.1997 Saksa 4-4 Ukraina Oberhausen
(0-0, 2-2, 2-2)


7.2.1997 Slovakia 4-1 Ukraina Oberhausen
(1-0, 2-1, 1-0)


7.2.1997  Sveitsi 1-4 Saksa Oberhausen
(1-2, 0-1, 0-1)


9.2.1997 Ukraina 1-2  Sveitsi Oberhausen
(1-0, 0-0, 0-2)


9.2.1997 Saksa 3-2 Slovakia Oberhausen
(1-0, 1-1, 1-1)


Lohko B

Joukkue O V T H Maaliero Pisteet
Valko-Venäjä 3 1 2 0 12-8 4
Kazakstan Kazakstan 3 1 2 0 11-8 4
Itävalta 3 1 0 2 7-11 2
Norja 3 0 2 1 6-9 2
6.2.1997 Norja 3-3 Kazakstan Kazakstan Innsbruck
(1-1, 1-2, 1-0)


6.2.1997 Itävalta 2-6 Valko-Venäjä Innsbruck
(0-2, 1-1, 1-3)


8.2.1997 Valko-Venäjä 2-2 Norja Innsbruck
(1-1, 0-0, 1-1)


8.2.1997 Itävalta 1-4 Kazakstan Kazakstan Innsbruck
(0-1, 1-1, 0-2)


9.2.1997 Kazakstan Kazakstan 4-4 Valko-Venäjä Innsbruck
(1-1, 2-3, 1-0)


9.2.1997 Norja 1-4 Itävalta Innsbruck
(0-2, 0-1, 1-1)


Ottelu viidennestä kisapaikasta

11.2.1997 Itävalta 2-0  Sveitsi Duisburg
(0-0, 1-0, 1-0)


Sijoitukset

Sija Joukkue
15.  Sveitsi
16. Norja
17. Ukraina
18. Puola Puola
19. Britannia
20. Latvia
21. Kiina
22. Romania Romania
23. Unkari
24. Tanska
25. Etelä-Korea
26. Slovenia Slovenia
27. Viron lippu Viro
28. Bulgarian lippu Bulgaria
29. Alankomaat Alankomaat
30. Jugoslavia
31. Liettua
32. Israel
33. Kroatia

[1]

Lähteet

  • Hokej SFRP - Olympic Games 1998 Qualifikation (englanniksi)
  • avlh.sweb.cz - Kvalifikace Zimních olympijských her 1998 (Arkistoitu – Internet Archive) (tšekiksi)
  • Hockeyarchives - Qualifications pour les Jeux Olympiques 1998 (ranskaksi)

Viitteet

  1. IIHF Annual Report 2014: Results timeline 1920-2014 (sivu 35)
  • n
  • k
  • m
Maailmanmestaruuskilpailut
Miesten maajoukkueet
A-sarjataso
Itävalta · Kanada · Kazakstan · Latvia · Norja · Puola · Ranska · Ruotsi · Saksa · Slovakia · Suomi · Sveitsi · Tanska · Tšekki · Valko-Venäjä (suljettu pois toistaiseksi) · Venäjä (suljettu pois toistaiseksi) · Yhdistynyt kuningaskunta · Yhdysvallat
1. divisioona (edeltäjä B-sarja)
2. divisioona (edeltäjä C-sarja)
3. divisioona (edeltäjä D-sarja)
Muut IIHF:n
maajoukkueet
Muut IIHF:n
jäsenvaltiot
IIHF:n ulkopuoliset
maajoukkueet
Naisten maajoukkueet
IIHF:n ulkopuoliset
naisten maajoukkueet
Entiset joukkueet
Baskimaa · Böömi · Böömi ja Määri · DDR · Englanti · Euroopan yhdistelmäjoukkue · IVY · Jugoslavia · Katalonia · Neuvostoliitto · Pohjois-Amerikan alle 23-vuotiaiden yhdistelmäjoukkue · Saksan liittotasavalta · Saksojen yhdistynyt joukkue · Saint-Pierre ja Miquelon · Serbia ja Montenegro · Skotlanti · Tšekkoslovakia
Entiset
naisten maajoukkueet
Muut arvokisat
Muut IIHF:n maajoukkueturnaukset
Muuta