Kazimierz Sikorski

Kazimierz Sikorski (1934)

Kazimierz Sikorski (28. kesäkuuta 1895 Zürich – 23. heinäkuuta 1986 Varsova) oli puolalainen säveltäjä, musiikkiteoreetikko ja musiikkipedagogi.[1]

Sikorski valmistui vuonna 1919 Varsovan Chopin-akatemiasta, jossa oli opiskellut sävellystä Felicjan Szopskin johdolla. Vuonna 1921 hän valmistui myös Varsovan yliopiston filosofian laitokselta. Musikologian opintoja hän suoritti Adolf Chybińskin johdolla Lwówissa. Vuosina 1925–1926 ja 1930 hän sai opetusta myös Nadia Boulangerilta Pariisissa. Sikorski itse opetti Łódźissa, Poznańissa ja Varsovassa. Vuosina 1953–1959 hän johti Puolan säveltäjäliittoa ja vuosina 1968–1981[2] Varsovan Chopin-seuraa.[3]

Sikorski sävelsi esimerkiksi sinfonioita, konserttoja, kamarimusiikkia ja vokaaliteoksia. Hänen kirjallisen tuotantoonsa kuuluu monia teoreettisia ja pedagogisia kirjoja.[3] Hänen versionsa Puolan Mazurek Dąbrowskiego -kansallislaulusta virallistettiin vuonna 1980.[4] Sikorski sai monia palkintoja ja tunnustuksia, kuten Polonia Restituta -ritarikunnan komentajan ristin (1955) ja Chopin-musiikkiyliopiston kunniatohtorin arvon (1975).[3]

Lähteet

  1. Kazimierz Sikorski PWM Edition
  2. The Fryderyk Chopin Society in Warsaw Chopin.pl
  3. a b c Kazimierz Sikorski Polish Music Center
  4. 220 lat temu po raz pierwszy publicznie wykonano "Mazurka Dąbrowskiego" Dzieje
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Suomi (KANTO)
  • Belgia
  • Yhdysvallat
  • Ruotsi
  • Latvia
  • Tšekki
  • Australia
  • Alankomaat
  • Puola
Tieteilijät
  • CiNii
Taiteenala
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Trove
Muut
  • Europeana
  • RISM
  • SNAC
  • IdRef