Kinkovuori
Kinkovuori | |
---|---|
Kaupunki | Jyväskylä |
Suuralue | Säynätsalo |
Kaupunginosa nro | 34 |
Väkiluku | 404[1] (31.12.2021) |
Infobox OK |
Kinkovuori[2] on Jyväskylän 34. kaupunginosa entisen Säynätsalon kunnan mannerpuolella. Alueella on kaksi asuinaluetta, varsinainen Kinkovuori ja Karkaussaari.[3] Kaupungin tilastollisessa aluejaossa Kinkovuorta vastaa Rauvanlahden (Raudanlahden) pienalue.[4]
Kinkovuori sijaitsee Säynätsalon, Muuramen kirkonkylän ja Kinkomaan välissä. Viralliseen kaupunginosaan kuuluu myös muutama asumaton Päijänteen saari, kuten Lappi ja Korpinen.[4]
Historia
Nykyisen Kinkovuoren alue kuului alun perin Raudanlahden tilalle,[3] joka erotettiin Ahvenlammen eli Kauppilan tilasta tämän isännän veljelle vuonna 1772.[5] Myöhemmin Raudanlahden omisti Säynätsaloa teollistaneen Johan Parviaisen suku, sittemmin alue siirtyi heiltä Enso-Gutzeitille. Kun Säynätsalon kunta liitettiin Jyväskylään vuonna 1993, alueen omisti Suomen Taloteollisuus.[3]
Kinkovuoren asuinalueen rakentaminen alkoi kymmenen vuotta Säynätsalon kunnan lakkauttamisen jälkeen, vuonna 2003. Asuinalue koostuu enimmäkseen omakotitaloista. Karkaussaaren asuinalueen rakentaminen alkoi seuraavana vuonna. Kaupunginosan on suunniteltu kasvavan noin 1 000 asukkaan asuttamaksi.[3]
Lähteet
- ↑ Jyväskylän väestö pienalueittain. Jyväskylän kaupunki. Viitattu 13.4.2023. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Päätös kunnanosien nimistä ja numeroista sekä eräiden leikkipuistojen nimistä. 8.10.2009. Jyväskylän kaupunki. Arkistoitu 19.8.2011.
- ↑ a b c d Jyväskylän kaupunki: Säynätsalo: Kinkovuori ja Karkaussaari (ei saatavilla, kts. arkisto) 2012. Jyväskylän kaupunki. Arkistoitu 14.11.2012.
- ↑ a b Jyväskylän karttapalvelu (kts. pienalueet, tilastoalueet) kartta.jkl.fi. Arkistoitu 22.11.2020. Viitattu 24.7.2023.
- ↑ Aulis Oja: Suur-Jämsän historia I, s. 248. Forssa: Jämsän, Korpilahden, Petäjäveden, Muuramen, Säynätsalon, Jämsänkosken ja Koskenpään kunnat, 1954.
01 Kantakaupunki | 1. Keskusta (Kirkkopuisto) · 2. Harju · 3. Puistola (Aren aukio; Tourujoki) · 4. Lutakko · 5. Mattilanpelto · 6. Mäki-Matti (Hippos; Rautpohja) · 9. Kukkumäki · 11. Nisula (Viitaniemi) · 12. Taulumäki · 14. Tourula (Kangas) · 29. Mannila |
---|---|
02 Kypärämäki-Kortepohja | 7. Kypärämäki (Köhniö) · 8. Savela · 17. Kortepohja (Haukkala; Kortesuo; Laajavuori; Ylioppilaskylä) |
03 Lohikoski-Seppälänkangas | 13. Lohikoski (Holsti; Kyyhkysenmäki; Lahjaharju; Paloniemi) · 19. Seppälänkangas (Heinälampi) · 48. Tyyppälä · 64. Ankeriasjärvi |
04 Huhtasuo | 15. Kangasvuori (Pupuhuhta; Rasinrinne; Seppälä) · 20. Huhtasuo (Huhtakeskus; Kangaslampi; Sulku) |
05 Kuokkala | 22. Ristonmaa · 23. Kuokkala (Ainolanranta; Kekkola; Pohjanlampi; Tikka) · 24. Kuokkalanpelto · 25. Ristikivi · 26. Nenäinniemi · 27. Hämeenlahti (Samulinniemi) |
06 Keltinmäki-Myllyjärvi | 18. Keltinmäki (Keltinkeskus; Mustalampi; Myllyjärvi; Mäyrämäki; Ylä-Myllyjärvi) · 35. Taka-Keljo · 36. Hanhiperä · 37. Valkeamäki |
07 Keljo | 10. Keljo (Keljonkeskus; Tarhamäki; Valkola) · 21. Keljonkangas (Sarvivuori) · 28. Sääksvuori · 30. Etelä-Keljo |
08 Halssila | 16. Halssila (Aittorinne; Kivistö; Tuohimutka) |
09 Säynätsalo | 31. Säynätsalo · 32. Lehtisaari · 33. Muuratsalo (Haikka) · 34. Kinkovuori |
10 Tikkakoski-Nyrölä | 58. Nyrölä · 60. Kuikka · 61. Tikka-Mannila · 62. Tikkakoski · 63. Kuukanpää |
11 Palokka-Puuppola | 41. Palokka · 42. Mannisenmäki · 43. Rippalanmäki · 44. Haukkamäki · 45. Kirri · 46. Heikkilä · 47. Pappilanvuori · 49. Hiekkapohja · 50. Matinmäki · 51. Jylhänperä · 52. Puuppola · 53. Saarenmaa · 57. Vertaala |
12 Vaajakoski-Jyskä | 65. Sulunperä · 66. Jyskä · 67. Väinölä · 68. Haapaniemi · 69. Vaajakoski (Wessmanninmäki) · 70. Kaunisharju · 71. Tölskä · 72. Kanavuori · 73. Hupeli (Kairahta) · 74. Laajaranta (Vuoritsalo) · 75. Oravasaari · 76. Pohjola · 77. Pitkäjärvi · 78. Leppälahti · 79. Mehtovuori |
13 Kuohu-Vesanka | 38. Ruoke · 54. Vesanka (Perälä) · 55. Kuohu · 56. Varsalanperä |
14 Korpilahti | 80. Kirkonmäki · 81. Ikolanmäki · 82. Iloniemi · 83. Kemppaisenmäki · 84. Kotamäki · 85. Tähtiniemi · 86. Korpiaho-Heinosniemi · 87. Tikkala (Moksi; Sarvenperä; Tikkala) · 88. Hirvimäki-Puolakka (Saakoski) · 89. Vespuoli (Oittila; Putkilahti) |