Maasillan taistelu

Maasillan taistelu
Osa suurta Pohjan sotaa
Päivämäärä:

22. elokuuta 1713

Paikka:

Karjaa

Lopputulos:

venäläisten voitto

Osapuolet

Ruotsi

Venäjän keisarikunta

Komentajat

Johan Stiernschantz

Vahvuudet

500

13 200

Maasillan taistelu käytiin suuren Pohjan sodan aikana 1713.

Maasillan taistelun muistomerkki.

Ruotsalaisten ja venäläisten joukkojen välillä käytiin pieni taistelu 22. elokuuta 1713 Karjaalla Mustionjoella Maasillanvirran luona. Venäläisten aikomuksena oli hyökätä Karjaan ohi Turkuun pitkin Suurta rantatietä eli Kuninkaantietä. 500 sotilaan ruotsalainen joukko, jota johti eversti Johan Stiernschantz, yritti pysäyttää venäläisten 13 200 miehen vahvuisen armeijan Mustionjoella kilometrin mittaisella rintamalla, joka kulki Kirkkojärveltä Mustionjoen mutkaan.

Maasillanvirran ylittävä Maasilta nykyisin.

Venäläinen ratsuväki hyökkäsi kahdeksalta aamulla, mutta jalkautui kivääritulen vuoksi ja kahlasi joen poikki, koska ruotsalaiset olivat polttaneet sillan, joka oli heistä pohjoiseen. Ruotsalaiset vetäytyivät, ettei heidän kimppuunsa olisi käyty selustan kautta. Neljän tunnin kuluttua venäläiset pääsivät läpi Maasillan kahluupaikan kohdalla.[1]

Maasillantien ja Vanhan Turuntien risteykseen pystytettiin vuonna 1934 Bertel Nilssonin veistämä muistokivi.[1]

Lähteet

  • Landsbro på Uppslagsverket Finland viitattu 10.6.2018 (ruotsiksi)
  • Svenskar stred mot ryssar vid Landsbro på svenska Yle:s webbplats 22.8.2013, viitattu 10.6.2018 (ruotsiksi)
  • Karis förr - Slaget vid Landsbro 1713, Karis-Billnäs gymnasium, viitattu 10.6.2018 (ruotsiksi)

Viitteet

  1. a b Muistomerkit. Visit Raseborg. Viitattu 16.3.2022.
  • n
  • k
  • m
Raasepori
Kaupunginosat
Entiset kunnat
Saaristo
Liikenneyhteydet
Rakennukset
Kirkot
Nähtävyydet
Museot
Organisaatiot
Historia

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Slaget vid Landsbro