Mefo-vekseli

Mefo-vekseli oli natsi-Saksan hallituksen asevarusteluohjelman rahoittamiseksi kehitelty lykätyn maksujärjestelmän velkakirja. Mefo-vekseli on nimetty Metallurgische Forschungsgesellschaft -yhtiön (Metallurgian tutkimusyhtiö) mukaan. Mefo-vekselin suunnitteli Saksan keskuspankin pääjohtaja Hjalmar Schacht vuonna 1934 Öffa-vekseleiden pohjalta.

Toimiessaan Versailles’n rauhansopimuksen ehtojen vastaisesti Saksa tarvitsi keinon rahoittaa asevarustelua jättämättä paperijälkeä. Schacht loi tämän järjestelmän väliaikaiseksi keinoksi rahoittaa asevarustelua vain miljoonalla Reichsmarkilla. Schacht sanoi myöhemmin, että järjestelmä ”mahdollistaa Reichsbankin lainata hallitukselle keinotekoisesti sitä, mitä se ei normaalisti tai laillisesti voinut tehdä”.[1]

Asevarustelun rahoitus

Saksan hallituksen täytyi käyttää suuria summia rahoittaakseen lama-aikakauden raskaaseen teollisuuteen perustuvan taloutensa jälleenrakentamista ja viime kädessä sen aseteollisuutta. Se kohtasi kuitenkin kaksi ongelmaa. Ensinnäkin asevarustelu oli Versaillesin sopimuksen ehtojen mukaan laitonta ja toiseksi laillinen korkoraja oli 4,5 %.

Yleensä valtio lainaisi ylimääräisiä varoja rahamarkkinoilta tarjoamalla korkeampaa korkoa, mutta sitä se ei kuitenkaan voinut tehdä korkorajan vuoksi. Lisäksi suuri, näkyvä julkisen talouden alijäämä olisi herättänyt huomiota.

Kuvitteellinen yritys

Hjalmar Schacht perusti osakeyhtiön Metallurgische Forschungsgesellschaft, m.b.H. tai lyhennettynä "MEFO". Yhtiön "Mefo-vekselit" toimivat vekseleinä, jotka vaihdettiin Reichsmarkeiksi pyynnöstä. MEFO:lla ei ollut varsinaista olemassaoloa tai toimintaa ja se oli yksinomaan taseyksikkö. Laskut lähetettiin pääasiassa maksuna asevalmistajille.

Mefo-vekseleitä myönnettiin alun perin kuuden kuukauden ajaksi, mutta niille myönnettiin 90 päivän jatkoaika. Sijoittajien houkuttelemiseksi Mefo-vekselien vuosikorko oli 4 %, mikä oli tuolloin korkeampi kuin muilla kauppavekseleillä.

Sen varmistamiseksi, että seteleitä ei koskaan vaihdettu valtakunnan markoiksi, mikä johtaisi inflaatioon, vekseleiden 90 päivän erääntymisaikaa jatkettiin lisää, kunnes todelliseksi erääntymisajaksi tuli viisi vuotta vuoteen 1939 mennessä. Mefo-vekseleiden kokonaismäärä pidettiin salassa.[2]

Mefo-vekseleiden ansiosta Saksan valtakunta sai aikaan suuremman alijäämän kuin se normaalisti olisi kyennyt. Vuoteen 1938 mennessä Mefo-vekseleitä oli 12 miljardia Reichsmarkia verrattuna 19 miljardiin normaaliin valtion joukkovelkakirjalainaan.Tämä antoi Saksan hallitukselle mahdollisuuden kasvattaa talouttaan uudelleen, mikä huipentui asevarusteluun.[3]

Talouskasvu

Mefo-vekseleiden käyttö vahvisti Saksan taloutta tarjoamalla hallitukselle erilaisia tavaroita ja palveluita, jotka se pystyi sitten investoimaan uudelleen talouteen, ruokkien sen kasvua ja valmistaen sitä Adolf Hitlerin aggressiiviseen ulko- ja sisäpolitiikkaan. Vekselit eivät ainoastaan palvelleet edellä mainittuja tehtäviä vaan niillä kätkettiin Versaillesin sopimuksella kiellettyjä sotilasmenoja.

Lähteet

  1. ↑ Nuremberg Trial Defendants: Hjalmar Schacht www.jewishvirtuallibrary.org. Viitattu 26.10.2021.
  2. ↑ Christopher Kopper: Banking in National Socialist Germany, 1933–39. Financial History Review. No. 5 (1): 59, huhtikuu 1998.
  3. ↑ Christopher Kopper: Banking in National Socialist Germany, 1933–39. Financial History Review. No. 5 (1): 60, huhtikuu 1998.

Aiheesta muualla

  • Nuremberg Trial Defendants: Hjalmar Schacht
  • Nazi Conspiracy & Aggression; Individual Responsibility Of Defendants
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Mefo_bills