Pentti Varhama
Pentti ”Baby Boy” Varhama (s. 12. lokakuuta 1951 Helsinki) on suomalainen bluesmuusikko ja historianopettaja.
Varhama syntyi Helsingissä, mutta hän on asunut Lahdessa miltei koko ikänsä. Varhama valmistui filosofian kandidaatiksi Jyväskylän yliopistosta, ja teki päätoimisen elämäntyönsä historianopettajana. Hän jäi eläkkeelle Lahden Tiirismaan koulusta vuonna 2012. Soittamisen hän aloitti kouluiässä, ja muusikkona ja lauluntekijänä Varhama on itseoppinut. Hänen instrumenttinsa ovat laulu ja kitara. Varhama tunnetaan karheasta lauluäänestä, monipuolisista bluestulkinnoista sekä sävellyksistä ja sanoituksista, joista monet ovat päässeet hänen äänitteilleen. Varhama on tehnyt yhteistyötä mm. Pepe Ahlqvistin, Ismo Haaviston, Marko Haaviston, Olli Haaviston, Miikka Kallion, Petri Juutilaisen, Mike Westhuesin, Lahti Big Bandin, Lahden Gospelkuoron sekä monien muiden muusikkojen kanssa Lahden, Jyväskylän ja Tampereen seuduilta. Apurahoja Varhama on saanut Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahastolta ja Alfred Kordelinin säätiöltä.
Baby Boy Varhaman kokoonpanoja
- Baby Boy Varhama & The Little Easy
- Baby Boy Varhama & The Big Easy
- Baby Boy Varhama & The Miikka Kallio Trio
- Baby Boy Varhama & The KC Crew
- Baby Boy Varhama & The Jinx
- The Baby Boy Varhama Blues Band
- The Yodel Boys (Baby Boy Varhama & Marko Haavisto)
- Pepe Ahlqvist & Baby Boy Varhama
- Baby Boy Varhama & Misc. Co.
- Baby Boy Varhama & Blue Drag
Diskografia
- Baby Boy Varhama: Work And Love, Love And Work (2012)
- Baby Boy Varhama & The Jinx: A Long Time Comin' (2010)
- Baby Boy Varhama: The Year Of The Blues (2007)
- Baby Boy Varhama: Lahti Blue (2005)
- Baby Boy Varhama & Misc. Co.: Swing That Music! (2003)
- Baby Boy Varhama & Blue Drag: Don't Be On The Outside (2000)
- Baby Boy Varhama & Blue Drag: Blues In My Heart (1996)
Vaikuttanut levyillä
- Kuusikuutonen – Lauluja legendaarisen Route 66:n varrelta (kokoelma, eri esittäjiä, 2010)
- Blues News Is Coming... Anthology Of Contemporary Finnish Blues (kokoelma, eri esittäjiä, 2006)
- Harjujen laulu – Lahti 100 (kokoelma, eri esittäjiä, 2005)
Aiheesta muualla
- Baby Boy Varhaman kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive)
- Meteli.net: Baby Boy Varhama
- Baby Boy Varhaman YouTube-kanava
- Blues-Finland.com: artikkeli The Year Of The Blues -levystä
- Suomijazz: artikkeli Swing That Music! -levystä (Arkistoitu – Internet Archive)
- Lahden Rytmin Ystävät ry: Baby Boy Varhaman ura ja bändit
|