Pieter Brueghel vanhempi
Pieter Brueghel vanhempi (noin 1525 Breda – 9. syyskuuta 1569 Bryssel) oli alankomaalainen taidemaalari ja taidegraafiikko, joka oli tunnettu maisemamaalauksistaan ja talonpoikaiskuvauksistaan.
Elämä
Brueghel syntyi vuonna 1525 Bredan kylässä, joka nykyisin kuuluu Alankomaihin. Brueghelin varhaisvuosista on niukasti tetoja. Carel van Manderin Het Schilderboeck -kirjan mukaan Brueghel oli Pieter Coecke van Aelstin oppipoika. Coecke oli suuren työpajan johtaja, kuvanveistäjä, arkkitehti sekä seinävaatteiden ja lasimaalausten suunnittelija, joka oli matkustellut sekä Italiassa että Turkissa. Coecken oppilaana Brueghel sai vaikutteita humanistisista aatevirtauksista. Lisäksi Coecken vaimo Maria Verhulst Bessemers oli taidemaalari, joka tunnettiin akvarelli- tai temperatöistään, joissa pigmentit sekoitettiin kananmunankeltuaisen tai liima-aineen kanssa pellavakankaalle. Brueghel käytti myöhemmin tätä tekniikkaa.[1] Brueghel alkoi myös tehdä tilaustöitä Hieronymus Kock-Welleuksen kirjapainolle, ja tutustui siellä italialaiseen taiteeseen. Brueghel suoritti opintonsa Antwerpenissä ja hänet hyväksyttiin Luukaksen maalarikiltaan vuonna 1551.[2]
Vuonna 1551 tai 1552 Bruegel lähti tavanomaiselle pohjoisen taiteilijan matkalle Italiaan, luultavasti Ranskan kautta. Useista säilyneistä maalauksista, piirroksista ja etsauksista voidaan päätellä, että hän matkusti Napolin kautta Sisiliaan, mahdollisesti Palermoon asti, ja että hän asui vuonna 1553 jonkin aikaa Roomassa, jossa hän työskenteli kuuluisan miniatyyrimaalari Giulio Clovion kanssa. Kerättyään vaikutteita Italian maaseudulta hän palasi vuonna 1553 tai 1554 takaisin Antwerpeniin. Brueghel maalasi sen jälkeen suuria maalaussarjoja, joiden aihepiirinä olivat allegoriat. Brueghel teki samalla Hieronymus Kock-Welleukselle piirustuksia ja grafiikkaa koko loppuelämänsä ajan. Brueghel seurusteli Antwerpenin oppineiston kanssa ja oli sen hyvin arvostettu jäsen. Brueghel meni vuonna 1563 naimisiin opettajansa Pieter Coecken tyttären Mayken Coecken kanssa ja muutti Brysseliin. Brueghel vietti siellä loppuelämänsä ja omistautui maalaamiselle. Hän kuoli Brysselissä vuonna 1569.[1][2]
Brueghelin taide
Brueghel oli hyvin omaperäinen taiteilija, ja on vaikeaa nimetä hänen taiteelleen suoria esikuvia tai vaikutteita. Hieronymus Bosch on kenties ainut taidemaalari, jonka teokset muistuttavat jollain tavalla Brueghelin maalauksia. Brueghelin teoksissa näkyvät myös selvästi hänen elinaikansa levottomuudet, kuten uskonpuhdistuksen aiheuttamat ristiriidat, sota Ranskaa vastaan sekä Hollannin seitsemän provinssin kapinahanke.[2]
Brueghelin teokset voidan jaotella aihepiireittäin. Uskonnollisia teoksia ovat Kuninkaiden kumarrus, Viattomien lasten murha, Matka Golgatalle, Paavalin kääntymys, Laiskurien maa ja Sokeat. Kansanomaisia aiheita taas ovat Flaamilaisia sananlaskuja, Lasten leikkejä, Talonpoikaistanssit ja Talonpoikaishäät. Kolmas ryhmä ovat maisemamaalaukset, joista tunnetuin on teos Metsästäjät talvimaisemassa.[2]
Brueghelin teoksia tunnetaan kaikkiaan 41. Suurin kokoelma on Wienin taidehistoriallisella museolla, jolla on kaksitoista teosta. Pradolla on kaksi, ja yksityiskokoelmissa on kaksi.
Useat 1500-luvun flaamilaiset taiteilijat omaksuivat italialaisvaikutteisen tyylin maalauksissaan. Brueghel sen sijaan hylkäsi tietoisesti muodikkaan tyylisuunnan ja kehitti oman täysin poikkeavan satiirisen maalaustapansa. Aiheenaan hän käytti maaseudun elämää ja ihmisiä. Pieter Bruegheliä pidetään yhtenä 1500-luvun suurimmista keskieurooppalaisista taiteilijoista ja samalla flaamilaisen taiteen isänä.
Brueghel maalasi lähinnä yksityisille taiteenkeräilijöille. Hänen työnsä olivat etenkin Espanjan hallitsijasuvun suosiossa. Keräilijät arvostivat teoksia kaiketi niiden luonnonkuvausten ja huvittavuuden ansiosta. Brueghelin tarkoitus ei kuitenkaan ollut olla viihdyttävä, vaan herättää ihmiset huomaamaan oma yksinkertaisuutensa. Maalaukset ovat teknisesti taitavia, mutta tahallisen naiiveja ja yliampuvia. Henkilöt ovat usein narrimaisia ja rujoja. Sekasortoisessa ahdistavuudessaan maalaukset tuovat mieleen Hieronymus Boschin maailman.
Ajan henkeen nähden Pieter Brueghel oli hyvin moralisoiva ja kriittinen. Hän kantoi syvää huolta ihmisten typeryydestä, siitä mielettömyydestä, joka ajoi heitä syntiin. Hän verhosi hätähuutonsa huumorilla pilkatessaan yhteiskunnan alinta luokkaa koko ihmiskunnan vertauskuvana. Italian renessanssin ihmistä oli totuttu pitämään luomakunnan herrana. Brueghel kuvasi tämän pienenä onnettomana typerysparkana luonnonvoimien armoilla.
Yksi viehättävimmistä Brueghelin teoksista on maalaus nimeltä Flaamilaisia sananlaskuja. Kuvaan kätkeytyy lähes 50 opettavaista sananlaskua ja vertauskuvaa.
Vertauskuvien käyttö ilmenee myös hänen ehkä tunnetuimmassa teoksessaan Sokeat. Se kuvaa ihmisten sokeaa luottamusta johtajaan tai auktoriteettiin, joka todellisuudessa on yhtä sokea kuin he itse.
Maalaustensa lisäksi Brueghel teki myös kaiverruksia, joista viimeiset hän antoi ennen kuolemaansa vaimolleen poltettaviksi peläten niiden olevan liian kriittisiä ja kuohuttavia.
Pieter Brueghelin nimen yhteydessä käytetään usein liitettä ”vanhempi”. Tämä johtuu siitä, että hänen molemmat poikansa, Jan Brueghel ja Pieter Brueghel nuorempi, olivat myös kuvataiteilijoita. Isä alkoi vanhoilla päivillään kirjoittaa sukunimen ilman h:ta mutta pojat käyttivät vanhaa kirjoitustapaa.[3]
Teoksia
Maalaukset
-
Flaamilaisia sananlaskuja (1559) -
Kuoleman riemuvoitto (noin 1562) -
Kaksi apinaa (1562) -
Metsästäjiä talvimaisemassa (Tammikuu sarjasta Vuodenajat, 1565) -
Viattomien lasten murha (noin 1565-1567) -
Laiskurien maa (1567) -
Talonpoikaishäät (1568) -
Talonpoikaistanssit (noin 1568) -
Sokeat (1568) -
Baabelin torni (1568), toinen versio.
Grafiikka
-
Vuoristomaisema (1553) -
Ripa Grande Roomassa (noin 1552-1554) -
Säkkipillin soittaja (noin 1565) -
Laiskuus (Desidia), sarjasta "Seitsemän kuolemansyntiä" (1557) -
Ylpeys (Superbia), sarjasta "Seitsemän kuolemansyntiä" (1557) -
Kesä, sarjasta "Neljä vuodenaikaa" (1568)
Lähteet
- Semenzato, Camillo: Kuvataide kautta aikojen. Helsinki. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1988. ISBN 951-1-09783-0
Viitteet
- ↑ a b Pieter Bruegel, the Elder Encyclopedia Britannica. Viitattu 7.3.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d Semenzato 1988, s. 226-227
- ↑ Great dynasties of the world: The Brueghels 2011. Guardian. Viitattu 26.7.2014.
Kirjallisuutta
- Honour & Fleming: Maailman taiteen historia. Helsinki: Otava, 1994.
- Martindale, Andrew: Maailmantaide: Renessanssi. Helsinki: Tammi, 1967.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pieter Brueghel vanhempi Wikimedia Commonsissa
- WebMuseum: Brueghel, Pieter the Elder
| ||||||||||||||||||||||||||
