Pullin asuinpaikka

Pullin asuinpaikka sijaitsee Lounais-Virossa Sindin kaupungin lähellä muinaisen Pärnunjoen rannalla. Se löydettiin vuonna 1967. Se on Viron varhaisin tunnettu kivikauden asuinpaikka ja se ajoitetaan noin 9 000-8 550 eaa. eli varhaismesoliittiselle kaudelle. Löydösten perusteella sitä pidetään kevään ja kesän aikana asuttuna kausiluonteisena leirinä. Pullin löytöihin on runsaasti viittauksia suomalaisten, virolaisten ja venäläisten arkeologisissa artikkeleissa.^[1][2]

Asuinpaikan löydöt

Ensimmäinen havainto vuonna 1967 oli hiekkakuopan reunassa näkynyt turvekerros monimetrisen hiekkapatjan alla. Sitä tutkittiin 1100 m² alalta. Hiekkaan hautautuneen turvekerroksen alta paljastui 5–15 cm:n paksuinen kulttuurikerros, josta löydettiin piiesineitä, eläinten luita, luuesineitä, viisi tulisijaa ja kuusi teroitettua puupaalun kärkeä, jotka kuuluivat mahdollisen asumuksen rakenteisiin.^[1]

Kiviesineet, jotka valmistettiin piistä, olivat kaapimia, veitsiä, uurtimia ja nuolenkärkiä. Osa niistä oli valmistettu paikallisesta harmaasta piistä, mutta vaativat esineet oli valmistettu muualta tuodusta tummasta piistä. Yksi kivikirves oli valmistettu kivestä.^[1]

Luuesineitä havaittiin muutamia. Ohuen turvekerroksen alla luut olivat säilyneet toistuvien tulvien takia, mutta luuaines oli jo osittain hapertunut. Näin siitäkin huolimatta, että Ancylus-järvi peitti asuinpaikan alleen ja kerrosti sen ylle metreittäin hiekkaa. Löytöesineet olivat muun muassa luutalttoja, nuolen-, harppuunan- ja keihään kärkiä, ongenkoukkujen osia ja tikareita. Myös joitakin hammasriipuksia ja eläinveistoksia löydettiin.^[1]

Luuaineistosta on pystytty tunnistamaan eläinlajeja. Luut olivat enimmäkseen hirven ja majavan, mutta joukossa oli myös karhun, suden, koiran, näädän, metsäkauriin ja saksanhirven luita. Perkuutähteistä erottui hauen, kuhan ja lahnan luita.^[1]

Luonnonolosuhteet

Asuinpaikka sijaitsi rehevällä Pärnujoen hiekkarannalla. Ancylus-järvelle arvioidaan olleen matkaa muutama kilometri. Ancuylus-järven pinta oli tuohon aikaan nousussa ja huuhteli ajoittain kuivaakin maata aalloillaan. Ravinteita kulkeutui läheiseen lahteen, jossa ilmeisesti vesilinnut viihtyivät.^[1]

Siitepölyanalyysin mukaan ilmasto oli jääkauden jälkeistä lämpenevää preboreaalista kautta. Metsä oli lehtipuuvaltaista, mutta joukossa oli jo runsaasti mäntyä.^[2]

Samanaikainen muu asutus

Latviasta tunnetaan Zvejniekin ja Sūļagalsin ja Liettuasta Karaviškėsin ja Kabeliain asuinpaikat. Nämä jakavat saman kulttuuriperinnön Pullin kanssa.^[1]

Suomalaisista asuinpaikoista Lahden Ristola, Heinjoen Tarhojenranta, Lappeenrannan Saarenoja ja Juankosken Helvetinhaudanpuro saattavat kuulua samanlaisille pioneeriasuttajille kuin Pullikin.^[1]

Pullissa havaittua tummaa piitä, josta valmistettiin tunnettua niin sanottua Pullin nuolenkärkeä, on löydetty myös muilta asuinpaikoilta. Näitä on tavattu koillispuolalaisen Milukin ja latvialaisen Lepakosen asuinpaikoilla sekä idempänä Ylä-Volgan asuinpaikoilla Butovo-1, Prislon-1 ja Zaborova-2. Kun myös Pullista on todettu vierasta piiainesta eli Ylä-Volgan punertavaa piitä, voidaan ajatella balttilaisten ja ylävolgalaisten pitäneen tiivistä yhteyttä. Kaiken kaikkiaan balttilaiset ryhmät pitivät yhteyttä Butovon ja Ressetan kulttuurien ryhmiin, mutta ei vielä vanhempaan Ienevon kulttuuriin. Mahdollinen kulkureitti itään seurasi Väinäjokea Valdaille ja sieltä kaakkoon Okalle tai koilliseen Volgalle, missä mainitut ryhmät asustivat.^[2]

Lähteet

• Kriiska, Aivar & Tvauri, Anders: Viron esihistoria, s. 9–46. Suomentanut Oittinen, Hannu & Tvauri, Anders. Porvoo: SKS, 2007. ISBN 978-951-746-879-4.
• Zhilin M.G.: О СВЯЗЯХ НАСЕЛЕНИЯ ПРИБАЛТИКИ И ВЕРХНЕГО ПОВОЛЖЬЯ В РАННЕМ МЕЗОЛИТЕ (html) (Baltian ja Ylä-Volgan mesoliittinen väestö) Tverin arkeologinen kokoelma nro 4. 2001. Tver. Viitattu 29.12.2011. (venäjäksi)
• Veski, Siim & al.: Early Holocene coastal settlements and palaeoenvironment on the shore of the Baltic Sea at Pärnu, southwestern Estonia. Quaternary International, 2004, nro 130, s. 75-85. Amsterdam, Hoolanti: Elsevier Ltd and INQUA. doi:10.1016/j.quaint.2004.04.033. ISSN 1040-6182. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 8.11.2012. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet