Ralf Fährmann

Fährmann vuonna 2018

Ralf Fährmann (s. 27. syyskuuta 1988 Karl-Marx-Stadt, Saksan demokraattinen tasavalta) on saksalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan maalivahti. Hän on oikeajalkainen.[1] Fährmann edustaa Saksan Bundesliigan Schalke 04 -seuraa.[2]

Fährmann pelasi Schalkessa kolme bundesliigaottelua ja yhden pelin UEFA-cupissa kaudella 2008–2009. Hän siirtyi kesällä 2009 ilmaiseksi Eintracht Frankfurtiin, jossa pelasi kahden kauden aikana yhteensä 18 Saksan pääsarjaottelua. Kesällä 2011 hän palasi ilmaissiirrolla Schalkeen ja voitti heti DFL-Supercupin. Fährmannista tuli Schalken ykkösmaalivahti, kun Manuel Neuer siirtyi Bayern Müncheniin. Fährmann pelasi Schalkessa vuosina 2011–2019 kaikkiaan 175 bundesliigaottelua, 16 peliä Mestarien liigassa ja 23 ottelua Eurooppa-liigassa. Syyskaudella 2019 hän pelasi lainasopimuksella yhden Englannin valioliigaottelun Norwich Cityssä. Kevään 2020 hän oli lainalla Norjan Elitserienin SK Brannissa.[2]

Fährmann pelasi Saksan ikäkausimaajoukkueissa 16-vuotiaista 21-vuotiaisiin yhteensä 31 maaottelua vuosina 2003–2008. Hän kuului 19-vuotiaiden EM-kisajoukkueeseen 2007, muttei päässyt pelaamaan.[2]

Lähteet

  1. Ralf Fährmann UEFA.com. UEFA. Viitattu 8.8.2019. (englanniksi)
  2. a b c Ralf Fährmann Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)
FC Schalke 04 – Bundesliiga

1 Fährmann | 2 Ouwejan | 3 Greiml | 4 Yoshida | 5 van den Berg | 6 Krauß | 7 Larsson | 8 Latza | 9 Terodde | 10 Zalazar | 11 Bülter | 13 Schwolow | 14 Lee | 17 Flick | 20 Mollet | 22 Cissé | 23 Aydın | 24 Drexler | 27 Brunner | 28 Heekeren | 29 Mohr | 30 Král | 34 Langer | 35 Kamiński | 40 Polter | 41 Matriciani | 42 Çalhanoğlu | 51 Harit | Valmentaja: Kramer

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.