Sairakkala

Sairakkala on valtatie 12:n varrella Hollolassa oleva kylä, josta on yhteydet etelään Hausjärvelle. Kylässä on ollut 1800-luvulla rakennettu kauppa, joka on purettu. Paikalla on SEO-jakelumittari. Sairakkalassa on myös Tiehallinnon pysähdyspaikka ja opastetaulu.

Sairakkala kuntakeskukseksi

Hollolassa käytiin linjakeskustelua 1960-luvulla Salpakankaan perustamiseksi Okeroisiin. Lahdessa vallinneiden käsitysten mukaan Hollola oli ainoastaan Lahden alueen kasvusta hyötyvä alue, ja että Lahden seudun kasvu 300 000 asukkaan keskukseksi 1960-luvun maalta kaupunkeihin suuntautuneen muuttoliikkeen ansiosta edellyttäisi sitä, että Hollola luovuttaisi maa-aluettaan viidennen kerran Lahdelle siten, että Hollolan kunnan ja Lahden kaupungin raja kulkisi Kukonkoivussa ja että Hollola perustaisi kasvukeskuksensa Sairakkalaan lähemmäksi Hämeenkoskea.

Muuta

Sairakkalasta on valittu yksi valtiopäivämies, Barthold Antonius, talonpoikaissäädyn valtiopäivämies 1765-1766, Sairakkala ja 1778-1779

Katso myös

Hollola
Kyliä ja paikkoja

Hakosilta • Hankaa • Hedelmätarha • Heinlammi • Herrala • Hälvälä • Kalliola • Kirkonkylä • Kukkila • Kukonkoivu • Laitiala • Länsi-HollolaMessiläMiekkiö • Noitala • Okeroinen • Paimela • Pyhäniemi • Sairakkala • Salpakangas • Sarva • Tennilä • TiirismaaUskila • |Vaania • Vanhatalo • Vesala • Vesikansa

Luonto

HahmajärviHammonjokiIso-TiilijärviKeski-TiilijärviKiikunlähdeKintterönsuon aarnimetsä • Kivijärvi • Kotajärvi • KutajärviKutajärven alueLaasonpohja • Pirunpesä • PähkinäkukkulaRiihikallio-PilkanmäkiSairakkalanjärviTiirismaan luonnonsuojelualueTyötjärvi • Vesijärvi • Vähä-Tiilijärvi

Nähtävyyksiä ja tapahtumia

Herralan kylämuseoHiljaisuuden huoneHollo ja MarttaHollolan HirviHollolan keskiaikainen kivikirkkoHollolan keskiaikatapahtumaHollolan kotiseutumuseoHollolan kunnantupaHälvälän ampumarataKapatuosiaLaitialan kartanoLinnamäkiMessilän kartanoPyhäniemen kartano

Liikenne

Herralan rautatieasemaHollolan lentokenttävaltatie 12kantatie 54seututie 296yhdystie 2955yhdystie 2956yhdystie 3173Launeen tie

Muuta

Camping MessiläHollolan kunnanvaltuustoHollolan lukioHollolan seurakuntaHollolan SanomatHollolan SeutuHollolan vaakuna