Tšekin kansallinen sinfoniaorkesteri

Tšekin kansallinen sinfoniaorkesteri (tšek. Český národní symfonický orchestr) on Tšekissä toimiva sinfoniaorkesteri, jonka perusti vuonna 1993 Jan Hasenöhrl. Orkesterin "henkiseksi isäksi" on nimetty kapellimestari Zdeněk Košler. Vuonna 1996 Paul Freeman aloitti pääkapellimestarin työt, joita hän jatkoi kymmenen vuoden ajan. Vuoden 2007 alussa Libor Pešek nimitettiin hänen seuraajakseen.[1]

Orkesteri tunnetaan monipuolisuudestaan. Sen ohjelmistoon kuuluu perinteisen taidemusiikin lisäksi nykymusiikkia, elokuvamusiikkia, jazzia ja musikaaleja. Kesäisin orkesteri järjestää Prahan Proms-festivaalin, joka houkuttelee yleisöä suurilla kansainvälisillä esiintyjillä. Orkesterin kanssa ovat toistuvasti työskennelleet muiden muassa Ennio Morricone, Lalo Schifrin, James Morrison, Pino Donnagio, Giuliano Taviani ja Steven Mercurio. Orkesteri on myös säestänyt Andrea Bocellia, Stingiä ja George Michaelia. Kiertueillaan orkesteri on päässyt esiintymään Britteinsaarille, Ranskaan, Espanjaan, Arabiemiraatteihin, Japaniin, Meksikoon, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.[1]

Tšekin kansallinen sinfoniaorkesteri on esiintynyt black metal -yhtye Dimmu Borgirin kanssa Wacken Open Air -festivaalilla.[2] Orkesteri myös soittaa Ulf Lundellin levyllä På andra sidan drömmarna.[3]

Sinfoniaorkesteri on julkaissut useita kultalevyjä. Sille on myönnetty muun muassa Gustav Mahler -palkinto Mahlerin teosten tulkinnoista.[1]

Lähteet

  1. a b c Czech National Symphony Orchestra: About Us (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Metal Moments: Dimmu Borgir, Wacken 2012
  3. AllMusic: På Andra Sidan Drömmarna, Credits

Aiheesta muualla

  • Viralliset sivut (tšekiksi), (englanniksi)
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.