Vaasan ortodoksinen seurakunta

Vaasan ortodoksinen kappeliseurakunta
Suuntautuminen ortodoksisuus
Kirkkokunta Suomen ortodoksinen kirkko
Hiippakunta Oulun hiippakunta
Perustettu 1862
Lakkautettu 2021
Liitettiin Tampereen ortodoksiseen seurakuntaan
Kirkkoherra Aleksej Sjöberg
Pääkirkko Vaasan Pyhän Nikolaoksen kirkko
Jäseniä 1 112 (31.12.2019)[1]
Aiheesta muualla
Sivusto
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo
Seurakunnan pääkirkkona toimiva Vaasan Pyhän Nikolaoksen kirkko

Vaasan ortodoksinen kappeliseurakunta on entisen Vaasan läänin alueen kattava ortodoksinen seurakunta, jonka jäsenmäärä on noin 1 000. Seurakunnan pääkirkko on Vaasassa sijaitseva Pyhän Nikolaoksen kirkko, joka valmistui vuonna 1862 ja on vihitty käyttöön vuonna 1866. Kirkko on ruotsalaisen arkkitehdin Carl Axel Setterbergin suunnittelema ja se rakennettiin Kasarmintorille kaupungin venäläistä väestöä varten. Kirkon valmistumisvuonna 1862 seurakuntaan nimitettiin ensimmäiseksi kirkkoherraksi Ioann Tihomirov ja tätä vuotta voitaneenkin pitää myös seurakunnan perustamisvuonna. Vaasan ortodoksinen seurakunta liittyi osaksi Tampereen ortodoksista seurakuntaa vuonna 2021 osana Suomen ortodoksisen kirkon hallinnonuudistusta.[2][3]

Pyhäköt

Vaasan ortodoksisella kappeliseurakunnalla on Pyhän Nikolaoksen kirkon lisäksi neljä tšasounaa, eli rukoushuonetta. Seurakunnan alueella on lisäksi myös yksityisiä rukoushuoneita Korsnäsissä, Lapväärtissä ja Alavudella.[4]

  • Pyhän Nikolaoksen kirkko, Vaasa
  • Pyhittäjä Serafim Sarovilaisen rukoushuone, Lapua
  • Pyhien vanhurskaiden Simeonin ja Hannan rukoushuone, Kokkola
  • Pyhän profeetta Elian ja Pyhän Annan rukoushuone, Pietarsaari
  • Jumalanäidin suojeluksen rukoushuone, Seinäjoki

Kirkkoherrat

Vaasan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherroina ovat toimineet vuodesta 2006 lähtien

Matti Wallgrén (nyk. Oulun metropoliitta Elia)[5] 2006–2014
Ville Kiiveri 2015–2016
Andrei Sõtšov 2017–2020

Vuodesta 2021 Vaasan ortodoksisen seurakunnan liityttyä osaksi Tampereen ortodoksista seurakuntaa, kirkkoherroina ovat toimineet

Aleksej Sjöberg 2021 – (Tampereen kirkkoherrana vuodesta 2015)

Lähteet

  1. Tilastotietoja kirkon väestöstä vuodelta 2019 (PDF) (s. 2) 9.1.2020. Suomen ortodoksinen kirkko. Viitattu 14.1.2020.
  2. Vaasan ortodoksisen seurakunnanvaltuuston pöytäkirja 3/2020 Vaasan ortodoksinen seurakunta. Viitattu 15.8.2020. [vanhentunut linkki]
  3. Pantsu, Pekka: Ortodoksit toteuttivat vuosikymmenten seurakuntaremontin – luterilaisten seurakuntien liitoshalut huvenneet aiemmasta: katso aikeet Yle uutiset. 2.1.2021. Viitattu 9.3.2024.
  4. Ortodoksinet ortodoksi.net.
  5. ort.fi: Ortodoksinen kirkko saa uuden piispan ort.fi.

Aiheesta muualla

  • Vaasan ortodoksisen seurakunnan kotisivu
  • Ortodoksinet https://www.ortodoksi.net/index.php/Vaasan_ortodoksinen_seurakunta
  • n
  • k
  • m
Vaasa
  • n
  • k
  • m
Historia
Hallintohistoria
Tapahtumat
  • n
  • k
  • m
Keskusta
Vöyrinkaupunki
Vaskiluoto
Palosaari
Gerby
Kotiranta
Huutoniemi
Ristinummi
Höstvesi
Suvilahti
Sundom
  • Yttersundom
  • Översundom
  • Sundomin saaristo
Vähäkyrö
  • n
  • k
  • m
Luonto
Järvet
Saaret
  • Algrund
  • Andören
  • Annskäret
  • Apteekki
  • Bastugrund
  • Bengtskäret
  • Björkskäret
  • Blidgrundsbådan
  • Bockholmen
  • Boskär
  • Bullergrund
  • Bultarna
  • Bygrundet
  • Caprera
  • Fjärdskäret
  • Fjärdskärsören
  • Fårskärbådan
  • Fårörgrund
  • Gjusgrund
  • Gloskäret
  • Granskäret
  • Granskärsören
  • Gråsälsbådan
  • Gråsälsgrynnan
  • Harakrangrunden
  • Hietasaari
  • Hingmasören
  • Horskäret
  • Hästgrund
  • Inre Torgrund
  • Israelsgrund
  • Juckasgrund
  • Juckasgrynnan
  • Kantören
  • Kalvskinnsgrund
  • Kuusisaari
  • Kuparisaari
  • Kristiansgrund
  • Kråkan
  • Kynsiluoto
  • Lammassaaret
  • Lilla Högskäret
  • Långgrund
  • Långskär
  • Långören
  • Mansikkasaari
  • Mastören
  • Munkholmen
  • Munsmo Fårskäret
  • Pikisaaret
  • Pikisaari
  • Pissmörgrund
  • Rackelgrund
  • Revlarna
  • Ryövärinkarit
  • Rågskäret
  • Räätälinsaari
  • Rönnbuskören
  • Rönnskäret
  • Simpbådan
  • Själbådan
  • Stavas Svedjekäret
  • Stora Högskäret
  • Stora Skadebådan
  • Stora Svedjekäret
  • Storbådan
  • Storgrund
  • Storskär
  • Stånggrund
  • Svältgrund
  • Tegelgrund
  • Tistonskärsbådarna
  • Torskäret
  • Tuomarinkari
  • Tvåklobbören
  • Ukkokari
  • Variskarit
  • Vaskiluoto
  • Västerskäret
  • Yttre Granskärsören
  • Yttre Torgrund
  • Äggöarna
  • Äspskäret
  • Ösmansskäret
Vesialueet
  • Annskärsund
  • Bastuhålet
  • Bengtskärsfladan
  • Bodfladan
  • Byöfjärden
  • Emäntälahti
  • Eteläinen kaupunginselkä
  • Gerbynlahti
  • Glofladan
  • Horskärsfjärden
  • Isolahti
  • Kantfjärden
  • Korshamnsfjärden
  • Kuulahti
  • Långviken
  • Norrhålet
  • Onkilahti
  • Peniskarströmmen
  • Revelsund
  • Rönnskärsfjärden
  • Schäferiviken
  • Skärifjärden
  • Stadshålet
  • Stråkafladan
  • Strömmen
  • Sundet
  • Svartholmsviken
  • Torskärsfjärden
  • Tuomarinselkä
  • Utteröfjärden
  • Varisselkä
  • Väderskat hålet
  • Äspskärsfjärden
  • Östmansfjärden
Virtavedet
  • n
  • k
  • m
Kaupunkiympäristö
Puistot
  • Aaltopuisto
  • Alkulan puisto
  • Alppiruusupuisto
  • Arboretum
  • Asemapuisto
  • Bergmanin puisto
  • Edvininpolku
  • Hietalahdenpuisto
  • Hovioikeudenpuisto
  • Inkerinpuisto
  • Isolahden uimaranta
  • Jukolanpuisto
  • Jääkärinpuistikko
  • Kalarannanpuisto
  • Kasarmintorin puisto
  • Kaupungintalon puisto
  • Kirkkopuisto
  • Kirjastonpuisto
  • Kirsikkapuisto
  • Kivikkopuisto
  • Klemetinpuisto
  • Koivupuisto
  • Kotirannanpuisto
  • Kulmakadun puisto
  • Kuninkaankartanon puisto
  • Kustaanlinnanpuisto
  • Kuunmaisemanpuisto
  • Kyröntienpuisto
  • Käämijänpolun puisto
  • Laamanninpuisto
  • Lammassaarenpuisto
  • Lehmuspuisto
  • Lions-puisto
  • Läntisen Pitkäkadun korttelipuisto
  • Maankohoamispuisto
  • Majavan puisto
  • Mansikkasaaren puisto
  • Marianpuisto
  • Mäkikaivontien toripuisto
  • Onkilahdenpuisto
  • Palosaaren toripuisto
  • Paukkulanpuisto
  • Pikitehtaanpuisto
  • Pyhän Marian kirkonpuisto
  • Radiotien puisto
  • Rajametsänpuisto
  • Rantatienpuisto
  • Räätälinsaari
  • Salmipuisto
  • Satamapuisto
  • Semaforin puisto
  • Setterberginpuisto
  • Sorvarinkadun puisto
  • Suvilahden toripuisto
  • Tammikaivonpuisto
  • Tamronpuisto
  • Teirinpuisto
  • Terapiasaari
  • Tiklaspuisto
  • Vanhan Vaasan asemanpuisto
  • Vanhan Vaasan kirkkokujanne
  • Vanhan Vaasan Yxgärde
  • Vapaudentien puisto
  • Variskari
  • Viikingan uimaranta
  • Viilarinpuisto
  • Wolffinpuisto
Keskustan kadut
  • Alatori
  • Aleksanterinkuja
  • Ajurinkatu
  • Asemakatu
  • Hietasaarenkatu
  • Hovioikeudenpuistikko
  • Itäinen Kasarmintori
  • Kasarminkatu
  • Kauppapuistikko
  • Kellosepänkatu
  • Kirjastonkatu
  • Kirjastonkuja
  • Kirkkopuistikko
  • Kirvesmiehenkatu
  • Klemetinkatu
  • Korsholmanpuistikko
  • Koulukatu
  • Lastenkodinkatu
  • Läntinen Kasarmintori
  • Museokatu
  • Pitkäkatu
  • Pikkukatu
  • Raastuvankatu
  • Rantakatu
  • Rauhankatu
  • Rautatienkatu
  • Rosteninkatu
  • Teräksenkuja
  • Tiilitehtaankatu
  • Tiilitehtaankuja
  • Vaasanpuistikko
  • Ylätori
Rakennukset ja alueet
Patsaat ja veistokset
Sillat
  • n
  • k
  • m
Koulutus
Korkeakoulutus
Toisen asteen oppilaitoskset
Peruskoulut
Aikuiskoulutus
  • Evangeliska folkhögskolan i Svenskfinland
  • Fria kristliga folkhögskolan
  • Hanken Fortbildning
  • JAKK
  • Vaasan lyseon lukion aikuislinja
  • Vaasa-opisto
  • Vamia
  • Vasa Arbis
  • Yrkesakademin i Österbotten
  • Vasa svenska aftonläroverk
  • n
  • k
  • m
Kulttuuri
Tapahtumat
Musiikki ja esittävät taiteet
Museot
Taide
  • Ateljé Torni
  • Ateljee MOL
  • Black Wall Gallery
  • Edvininpolku
  • Galleria Wasaborg
  • GW Galleria
  • Mikolan akvarellisali
  • Nelin-Cronströmin taidekoti
  • Pikku Galleria
  • Vaasan taidehalli
  • Valokuvagalleria IBIS
Muuta
  • n
  • k
  • m
Seurakunnat
Seurakunnat
Luterilaisuus
Baptismi
Metodismi
Vapaakirkollisuus
Adventismi
Helluntaiherätys
Muut
  • n
  • k
  • m
Urheilu ja liikunta
Urheiluseurat
Ulkoliikuntapaikat
Sisäliikuntapaikat
Urheilutapahtumat
  • n
  • k
  • m
Liikenne
Päätiet
Raideliikenne
Lentoliikenne
Meriliikenne
  • n
  • k
  • m
Talous ja elinkeinot
Yritykset
  • n
  • k
  • m
Muuta Vaasaan liittyvää
Hallinto
Media
Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.