Vesipilarikone
Vesipilarikone on voimakone, joka muistuttaa höyrykonetta. Sen edestakaisen liikkeen saa aikaan männän painevesi. Vesipilarikone on vanhentunut, eikä sillä ole enää merkitystä.[1]
Vesipilarikoneita käytettiin aiemmin kaivoksissa ja sellaisissa kaupungeissa, joissa vedenpaine oli korkea, esimerkiksi käsiteollisuuden ja pienteollisuuden voimanlähteenä. Sittemmin ne korvautuivat sähkömoottoreilla.[2]