Yhdystie 2831
| ||
Yhdystie 2831 | ||
---|---|---|
Härkätie, Hämeen Härkätie | ||
Yhdystietä 2831 Rengon Nummenkylässä | ||
Maa | Suomi | |
Osa tietä | Hämeen Härkätie | |
Tieluokka | yhdystie | |
Omistaja | Suomen valtio | |
Tienpitäjä | Väylävirasto | |
Alkupiste | valtatie 10, Renko | |
Päätepiste | yhdystie 2824, Loppi | |
Päällyste | asfaltti, sora | |
Kaistaluku | kaksikaistainen | |
Katso myös | Yhdystie 2831 Commonsissa | |
Infobox OK |
Yhdystie 2831 on yhdystie Hämeenlinnan kaupungin ja Lopen kunnan alueella Kanta-Hämeessä. Tie alkaa valtatieltä 10 Rengon Nummenkylässä, kulkee Rengon Lietsan kautta, ylittää kantatien 54 ja päättyy yhdystielle 2824 Lopella.[1]
Tie, samoin kuin sen jatkona Tammelan Portaan suuntaan oleva osuus yhdystiestä 2824, on osa valtakunnalliseksi matkailutieksi ja valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi nimetyn historiallisen Hämeen härkätien reittiä.[2] Osuudella Nummenkylä–Lietsa valtatien 10 ja kantatien 54 välillä se on myös yksi Tiehallinnon määrittelemistä museoteistä, Porras–Renko-tie. Museotien varrelle jäävät vuonna 1936 tieoikaisun yhteydessä käytöstä jäänyt rauniotie ja seitsemän pitäjän rajaksi mainittu Palsankallion rajapaikka.[3][4][5][6] Museotienä oleva osuus tiestä on päällystämätön.
Osoitenimenä tiellä on Hämeenlinnassa aiemman Rengon kunnan alueella Hämeen Härkätie ja sen jälkeen Lopella Härkätie.[7]
Ennen nykyisen valtatien 10 rakentamista 1960-luvun alussa tie oli osa silloista valtatietä 10.[8]
- Tien päällystämätöntä museotieosuutta
- Vuonna 1936 käytöstä jäänyt rauniotie
- Kilometripylväs museotieosuudella
- Museotien opaste
- Palsankallion rajakivi
Lähteet
- ↑ Tienumerokartta. 1:250 000. Alue 01 Uusimaa. Helsinki: Liikennevirasto. Kartan verkkoversio (viitattu 9.7.2012)
- ↑ Hämeen Härkätie Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 8.1.2010.
- ↑ Museotiet ja -sillat (pdf) Tiehallinto. Viitattu 15.8.2011.[vanhentunut linkki]
- ↑ Antti Rakkolainen: Matkoilleni osuneita museosiltoja ja -teitä Antti Rakkolainen. Arkistoitu 5.10.2007. Viitattu 25.8.2011.
- ↑ Tien opastaulu.
- ↑ Karvonen, Juhani: Entisaikojen vilkas valtatie on enää ura maastossa (Internet Archivessa, tallennettu 22.10.2012) Hämeen Sanomat. 31.8.2012. Aina Group. Arkistoitu 22.10.2012. Viitattu 25.4.2015.
- ↑ Kartat ja reitit Eniro. Viitattu 19.7.2010.
- ↑ Suomi Finland yleiskartta 1:400 000, s. 32-33. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1950.
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yhdystie 2831 Wikimedia Commonsissa
Hämeenkatu | Vanha Hämeentie | Vanhalinnantie | Yhdystie 2230 | Yhdystie 2250 | Yhdystie 12307 | Yhdystie 2264 | Yhdystie 2810 | Yhdystie 2802 |Yhdystie 2824 | Yhdystie 2831 | Yhdystie 2855
Nro | Km | Nimi | Tie | Viitoitus | |
Valtatie (2+2) | |||||
Uudenmaankatu Hämeentie | Helsinki, Kaarina Satama | ||||
Kiinamyllynkatu Kiinamyllynkatu | Sairaala | ||||
Rantarata | |||||
Kupittaan eritasoliittymä | Helsingin valtatie Helsinginkatu | Helsinki Satama | |||
Savitehtaankatu Keskikatu | Kupittaa, Itäharju, Varissuo, T-sairaala Kuuvuori | ||||
Chorellinkatu | Kurala | ||||
Nummenpuistokatu Nummenpuistokatu | |||||
Tammitie Halistentie | Halinen | ||||
Kuralankaarre | Kurala | ||||
Jaanintie | Kohmo | ||||
Jaaninoja | |||||
Turun ja Kaarinan kunnanraja | |||||
Kaarinantie | Kaarina | ||||
Vanha Littoistentie | Ravattula, Auranlaakso | ||||
Ravattulan eritasoliittymä | Turun ohitustie | Helsinki Naantali | |||
Tammitie Vanha Härkätie (museotie, osa Hämeen Härkätietä) | Tammitie Vanhalinna | ||||
Kaarinan ja Liedon kunnanraja | |||||
Loukinaistentie Loukinaistenkaari | |||||
Haimiontie Vanha Härkätie (vain kevyt liikenne) | Loukinainen | ||||
Savijoki | |||||
Jukolantie | Kärpijoki | ||||
Kirkkotie | Liedon asema | ||||
Ajurintie Hyvättyläntie | |||||
Saukonojantie | Saukonoja | ||||
Maismäentie Nuolemonportti | Nuolemo | ||||
Nuolemontie | Nuolemo | ||||
Raukkalantie Ankkalinnantie | Raukkala | ||||
Pokkolantie Kilpijoentie | |||||
Jukovantie Huiluntie | |||||
Lehtimäentie | Laukkaniittu | ||||
Vartinmäentie | Pyhältö | ||||
Liedonperäntie | Liedonperä | ||||
Savijoki | |||||
Nauristie | Paimio, Suksela | ||||
Käännös vasempaan | Hämeen Härkätie | Tarvasjoki | |||
Yhdystie (1+1) | |||||
Kyröntie | Kyrö | ||||
Yhdystie (1+1) | |||||
Papinsilta | Tarvasjoki | ||||
Alikulmantie | Alikulma | ||||
36 | Hämeentie, ylitys | Valtatie | Vättilä | ||
12307 Yhdystie (1+1) | |||||
Liedon ja Marttilan kunnanraja | |||||
Hongistontie | Hongisto | ||||
41 | Salontie, ylitys | Seututie | Aura Salo | ||
Yhdystie (1+1) | |||||
Marttilantie | Hämeenlinna Turku | ||||
Heikolantie | Heikola | ||||
Kirkkotie | Marttilan kirkko | ||||
Kyröntie Simalantie | Kyrö Simala | ||||
Marttilan ja Kosken Tl kunnanraja | |||||
Salontie | Salo Kuusjoki | ||||
Koski Tl | Hongistontie Koskentie | Kuusjoki Turku, Mellilä | |||
Yhdystie (1+1) | |||||
Kirkkosilta (Koski) | Paimionjoki | ||||
Patakoskentie | Patakoski | ||||
Sorvastontie | Hämeenlinna | ||||
Vilukselantie | Viluksela | ||||
Kosken Tl ja Someron kunnanraja | |||||
Hovirinnan silta | Paimionjoki | ||||
Isoniituntie | Isoniitty Viluksela | ||||
Lehtimäentie | Lehtimäki | ||||
Kaurakedontie | Kerkola | ||||
Kimalantie | Häntälä | ||||
Lahdentie | Lahti | ||||
Jaatilanjoki | |||||
Someron kiertoliittymä | Keskusta Forssa Jäähalli | ||||
86 | Helsingintien ylitys | Salo Forssa | |||
Katu (1+1) | |||||
87 | Käännös vasempaan | ||||
Yhdystie (1+1) | |||||
Ihamäentie | Hirsjärvi | ||||
Karhunkorventie | Hirsjärvi | ||||
Varsinais-Suomen ja Kanta-Hämeen maakunnanraja Someron ja Tammelan kunnanraja | |||||
104 | Helsinki Pori | ||||
Yhdystie (1+1) | |||||
Liesjärventie | Liesjärvi | ||||
Portaantie | Forssa Tammela | ||||
Turpoonjoki | |||||
Tammelan ja Lopen kunnanraja | |||||
Tauluntie | Räyskälä | ||||
Käännös vasempaan | Sotka | ||||
Yhdystie (1+1) | |||||
Lopen ja Hämeenlinnan kunnanraja | |||||
128 | Forssan kantatien ylitys | Forssa Riihimäki | |||
Vojakkalantie | Vojakkala | ||||
Ahoistentie | Ahoinen | ||||
138 | Käännös oikealle | Turku Hämeenlinna | |||
Valtatie (1+1) | |||||
146 | Käännös vasempaan | Viisarintie Topenontie | Kouvala Oinaala | ||
Yhdystie (1+1) | |||||
Renkajärventie | Vuohiniemi Myllykylä Kanajärvi | ||||
Hämeenlinnan ja Hattulan kunnanraja | |||||
Hyrväläntie | Hyrvälä | ||||
Hattulan ja Hämeenlinnan kunnanraja | |||||
Käännös oikealle | Parolantie | Keskusta | |||
Käännös vasempaan | Härkätie | Ojoinen Pullerin Halli | |||
Moottoritien ylittävä silta |