Harold Pinter

Harold Pinter
Harold Pinter vuonna 2005.
Henkilötiedot
Syntynyt	10. lokakuuta 1930 Lontoo, Britannia
Kuollut	24. joulukuuta 2008 (78 vuotta) Lontoo
Kansalaisuus	Yhdistynyt kuningaskunta
Ammatti	näytelmäkirjailija, teatteriohjaaja
Kirjailija
Salanimi	David Baron [1]
Palkinnot
Nobelin kirjallisuuspalkinto (2005)
Aiheesta muualla
www.haroldpinter.org
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Harold Pinter (10. lokakuuta 1930 Lontoo – 24. joulukuuta 2008 Lontoo), oli Nobel-palkittu englantilainen näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja, näyttelijä, teatterinjohtaja, runoilija, poliittinen toimija ja Central School of Speech and Draman johtaja.^[2][3]

Ura

Julkaistuaan teini-iässä runoja ja näyteltyään koulunäytelmissä Pinter aloitti teatteriuransa 1950-luvun puolivälissä näyttelijänä nimellä David Baron. Hänen kirjailijanuransa kesti yli 50 vuotta. Ensimmäinen näytelmä oli Huone (1957), ja hän kirjoitti 29 näytelmää ja 26 käsikirjoitusta, sketsejä, radio- ja televisionäytelmiä, runoja novelleja, yhden romaanin, esseitä puheita ja kirjeitä.

Hän on ollut tunnetuin näytelmäkirjailijana ja käsikirjoittajana, ja niiden alojen merkittävimpiä teoksia ovat Syntymäpäiväjuhla (1957), Talonmies (1959), elokuvana Caretaker – kuokkavieras (1963), Kotiinpaluu (1964) ja Petos (1978), jotka kaikki on sovitettu elokuviksi, ja muiden teosten sovittamisesta käsikirjoituksiksi, kuten Palvelija (1963), The Go-Between – sanansaattaja (1970), Ranskalaisen luutnantin nainen (1981), Oikeusjuttu (1993) ja Pirullista peliä (2007). Hän ohjasi näyttämölle, televisiolle ja elokuvaksi lähes 50 teosta sekä omista että toisten teoksista.^[4] Hänen terveytensä heikkeni vuodesta 2001, mutta hän jatkoi näyttelemistä sekä teatterissa että elokuvassa ja viimeinen esiintyminen oli kriitikkojen kiittämä lokakuussa 2006 valmistunut tuotanto Samuel Beckettin Viimeinen ääninauha, Royal Court Theatre 50-vuotisjuhlakaudella. Sen lisäksi, että hän jatkoi kirjoittamista, lähinnä runojen, antoi haastatteluja, puhui yhteiskunnallisista kysymyksistä ja oli läsnä omissa teatteri- ja elokuvaensi-illoissaan ja ynnä muissa, hän otti lokakuussa 2008 vastaan Central School of Speech and Draman johtotehtävän.^[2][3]

Pinterin näytelmissä on usein ristiriitaisten luonteiden välisiä voimakkaita ristiriitoja. Taistelu käydään sanallisesta ja tilan hallinnasta ja siitä, miten kumpikin osapuoli muistaa menneet tapahtumat. Näytelmille ovat tyylillisesti ominaisia tauot ja hiljaisuus, komedian ajoitus, provokatiivinen kuvasto, nokkela dialogi, kaksimielisyys, iva ja uhka. Temaattisesti moniselitteisinä ne nostavat esiin monimutkaisia kysymyksiä ihmisen yksilöllisestä identiteetistä, jota tukahduttavat yhteiskunnalliset voimat, kielen valta ja muistin epätarkkuus.^[5] Pinteriä on teostensa tavoin pidetty monimutkaisena ja ristiriitaisena ^[6]. Vaikka Pinter julkisesti karttoi käyttämästä omista teoksistaan käsitettä "poliittinen teatteri", hän alkoi 1980-luvun puolivälissä kirjoittaa avoimen poliittisia näytelmiä, jotka kuvastivat hänen omaa kasvavaa kiinnostustaan poliittisiin kysymyksiin ja hänen elämässään tapahtuneita muutoksia.^[7] Tämä suuntaus hänen tuotannossaan ja hänen vasemmistolainen poliittinen toimintansa herättivät jossain määrin keskustelua.^[7] Poliittinen suuntautuminen näkyi myös vuoden 2005 Nobel-puheessa, jossa Pinter hyökkäsi rajusti Yhdysvaltojen toisen maailmansodan jälkeen harjoittamaa ulkopolitiikkaa vastaan.^[8]

Pinterille on myönnetty 19 arvonimeä ja lukuisia muita kunnianosoituksia ja palkintoja, kuten Nobelin kirjallisuuspalkinto ja Ranskan Kunnialegioonan jäsenyys. Hänen kunniakseen ovat oppilaitokset ja esittävien taiteiden organisaatiot nimenneet konferensseja ja juhlia. Nobelin palkintoa myöntäessään Ruotsin akatemia mainitsi, että häntä "pidetään yleisesti 1900-luvun jälkipuoliskon brittiläisen draaman merkittävimpänä edustajana".^[9] Hän sai 19. kunnia-arvon Central School of Speech and Dramalta poissa olevana sairauden vuoksi 10. joulukuuta 2008.^[10] 25. joulukuuta 2008 hänen vaimonsa Antonia Fraser ilmoitti hänen kuolleen syöpään edellisenä päivänä.^[11]

Tuotantoa

Lähteet

• Billington, Michael: Harold Pinter. (2., uud. p. teoksesta The Life and Work of Harold Pinter, 1996). London: Faber and Faber, 2007. ISBN 0-571-23476-3.
• Näytelmien suomenkieliset nimet

Viitteet

Kirjallisuutta

• Baker, William: A Harold Pinter Chronology. Basingstoke: Palgrave Macmillan, 2013. ISBN 978-0-230-27845-5.

Aiheesta muualla

• Virallinen kotisivu
• Pinterin vuoden 2005 Nobel-puhe suomeksi (Arkistoitu – Internet Archive)
• Maailman parhaita näytelmiä harrastajateattereille^{[vanhentunut linkki]}
• Harold Pinter Internet Movie Databasessa. (englanniksi)

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF Kansalliset Norja Chile Espanja Ranska BnF data Katalonia Saksa Italia Israel Yhdysvallat Ruotsi Latvia Japani Tšekki Australia Kreikka Korea Kroatia Alankomaat Puola Portugali Tieteilijät CiNii Taiteenala ADK MusicBrainz Henkilöt Deutsche Biographie Trove Elonet Muut Europeana SNAC IdRef