Kauttuan linnavuori
| Kauttuan linnavuori | |
|---|---|
 Kauttuan linnavuorta kuvattuna itäiseltä rinteeltä. | |
| Sijainti | |
  Kauttuan linnavuori | |
| Koordinaatit | 61°6′20″N, 22°9′22″E |
| Valtio | Suomi |
| Paikkakunta | Eura |
| Historia | |
| Tyyppi | linnavuori |
| Huippukausi | rautakausi |
| Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo | |
Kauttuan linnavuori on Eurassa Satakunnassa sijaitseva rautakautinen linnavuori. Kauttua on Euran vanhoja kyliä, jossa tiedetään olleen laaja ja rikas rautakauden asujaimisto. Linnavuoren toimintaan liittynee muun muassa Kauttualla oleva Luistari, joka on samalla Ala-Satakunnan ainoa ja eräs Suomen pienemmistä linnavuorista.[1][2]
Sijainti
Linnavuori sijaitsee Pyhäjärven pohjoispäässä, noin 700 metriä nykyisestä rannasta ja puoli kilometriä Eurajoen niskasta. Luistarin kalmistoon on matkaa 800 metriä ja Kauttuan Vanhakylään on matkaa 1,7 kilometriä. Linnavuoren juurelle pääsee tieltä, joka kääntyy etelään aivan mäen juurelta. Nykyään Linnavuori on laakealta peltoaukealta kohoava metsäinen mäki, joka kohoaa parikymmentä metriä ympäristöään ylemmäksi.[1][2]
Museoviraston hoitokohde
Paikalle on pystytetty informaatiotauluja, ja linnavuori on kuulunut Museoviraston hoito-ohjelmaan vuodesta 1995 alkaen. Laen kasvillisuutta niitetään vuosittain, samoin kivivallien päältä raivataan säännöllisesti vesakkoa. Tarkoituksena on harventaa puustoa niin, että kallio tulee näkyviin.[3][4]
Rakenne
Suomen linnavuorten yleinen piirre on se, että jokin niiden rinteistä on luontaisesti vaikeakulkuinen ja helposti puolustettava sivusta. Kauttualla se on mäen koilliseen- ja pohjoiseen suuntautuva kallionseinä. Muissa ilmansuunnissa rinteet ovat huomattavasti loivempia, minkä takia ne on ilmeisesti linnoitettu puuvarustuksilla. Puuvallituksen juurelle on kasattu kiviperustukset, jotka vieläkin kiertävät linnavuoren loivempia rinteitä. Perustusten runkona on isoja maakiviä, joita on täydennetty pienemmillä kivillä. Kiveyksen leveys vaihtelee 1,3−4,5 metriin ja sen korkeus 1−2 metriin. Sen pituus on noin 56−58 metriä, ja se rajaa yhdessä luontaisten jyrkänteiden kanssa pienen noin 750 m²:n alueen, jonka äärimmäiset mitat mahtuvat 30×40 metrin alaan.[1][2][3]
Kivetyksen lounaiskulmasta erottuu aukko, jossa on saattanut olla varustuksen portti. Sisemmässä vallituksessa on kulmauksia, jotka merkinnevät hirsisalvosten paikkoja, ja kun kyseisten kulmausten väliset matkat vastaavat hirsien pituutta, voidaan rakenne arvioida osapuilleen. Mitään jäänteitä hirsivarustuksista ei tiedetä.[1][2]
On arveltu, että linnalla olisi ollut myös ulompi vallivarustus. Tähän viittaavia kiviä on löydetty lounaan suunnassa. Niillä ei kuitenkaan ole vallimaista järjestystä, joten kaikki eivät ulompaan valliin usko.[2]
Tutkimuksia
Linnavuorta on kaivettu ainakin kolmasti: Hjalmar Appelgren-Kivalo vuonna 1886, Jouko Voionmaa vuonna 1946 ja Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander vuonna 1975. Kauttuan linnavuoresta on tutkittu vain pieniä alueita, mikä on tilanne useimpien Suomen linnavuorien kohdalla.[1][2]. Sen lakialueesta on tutkittu kaivauksin arviolta 16,5 prosenttia.[6]
Appelgren purki vallitusta kahdeksan metrin matkalta portin länsipuolelta sekä välittömästi alueen vallituksen sisäpuolelta. Kaivausalueella oli punaista soraa paksuimmillaan 45 senttimetriä. Voionmaa tutki vallituksen päättymistä jyrkänteeseen, vallituksen kaakkoiskulmaa ja sen sisäosaa sekä teki pienen avauksen piha-alueen sisäosissa. Kaikilla kaivauksilla tehtiin esinelöytöjä, kuten jauhinkiven aluskivi, ja lisäksi saviruukun palasia löytyi vallituksen kaakkoiskulmasta ja suoraselkäisen väkipuukon pätkä piha-alueelta. Ruukuissa oli aaltoviivainen ornamentti, jollaisia käytettiin viikinkiajan alussa. Eri kaivauksista löytyi myös yli 17 kilogrammaa rautakuonaa, raudankappale, rautanaula, savikiekon kappaleita (pelinappuloita?) ja palanutta luuta.[2]
Ainoat ajoitukset on tehty esinetyyppien avulla. Savikappaleen kaltaisia saviastioita käytettiin 800-luvun alussa, ja suoraselkäisiä väkipuukkoja käytettiin merovingiajan loppupuolella. Linnoituksessa on niiden mukaan oleskeltu ainakin 700−800-lukujen vaihteessa.[2]
Vuoren ympäristön kasvilajeja tutkittiin vuonna 1996, mutta arkeofyyteistä löytyi ainoastaan pähkinäpensas.[3]
Lähteet
- Eero Ojanen: Suomen muinaisjäännöksiä, Otava 1995. ISBN 951-1-12039-5
- Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander: Kalastajista kauppanaisiin – Euran esihistoria. Eura: Euran kunta, 2000. ISBN 951-96964-1-5.
Viitteet
- ↑ a b c d e Muinaisjäännösrekisteri: Linnavuori Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 2.11.2005. Museovirasto. Viitattu 6.8.2013.
- ↑ a b c d e f g h Lehtosalo-Hilander Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin – Euran esihistoria, 2000, s. 153–155
- ↑ a b c Muinaisjäännösten hoitorekisteri: Linnavuori Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 11.2.2015. Museovirasto. Viitattu 14.6.2016.
- ↑ Pihlava, Jorma: Museovirasto ohjailee metsäkonetta Kauttualla (Arkistoitu – Internet Archive), Turun Sanomat, 2005
- ↑ Hjalmar Appelgren: Suomen muinaislinnat, s. luettelon sivu 40. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1891.
- ↑ J-P Taavitsainen: Ancient Hillforts of Finland, s. 224. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirja 94, 1990.
Aiheesta muualla
- Esihistorian Eura (Arkistoitu – Internet Archive)
- Suomen Muinaispolut, Kauttuan linnavuori (Arkistoitu – Internet Archive), Hiidenkiuas
- Kauttuan linnavuori
- Esihistorian aika (Arkistoitu – Internet Archive), Eura (pdf)
- Historiankohteita, (Arkistoitu – Internet Archive) Raumanseudun historia
Suomen muinaislinnat
