Kristillinen kommunismi

Osa artikkelisarjaa
Kommunismi
Pääsuuntaukset Marxilaisuus Leninismi Maolaisuus Anarkistinen Primitiivinen Uskonnollinen Utopistinen
Alasuuntaukset Hoxhalaisuus Eurokommunismi Juche Marxismi-leninismi Neuvostojen kommunismi Stalinismi Titolaisuus Trotskilaisuus Vasemmistokommunismi Kristillinen kommunismi
Käsitteet Antikapitalismi Demokraattinen sentralismi Kansandemokratia Kommuuni Kommunistinen puolue Luokkataistelu Maailmanvallankumous Materialistinen historiankäsitys Palkkaorjuus Proletariaatin diktatuuri Reaalisosialismi Sosialistinen realismi Suunnitelmatalous Työläisneuvosto Vallankumous
Henkilöt Babeuf Brežnev Castro Engels Gorbatšov Gramsci Guevara Ho Hoxha Hruštšov Kropotkin Kim Kollontai Lenin Luxemburg Mao Mahno Marx More Owen Stalin Tito Trotski
Internationaalit Ensimmäinen internationaali Toinen internationaali Komintern Neljäs internationaali
Lisää aiheesta Anarkismi Antikommunismi Järjestöt Kommunismin historia Kommunismi Suomessa Suomen Kommunistinen Puolue Taistolaisuus Kommunistinen manifesti Kommunistiset symbolit Kansainvälinen Neuvostoliitto historia Sosialismi Työväenliike Vasemmisto
n k m

Kristillinen kommunismi on ajatussuunta, jonka mukaan kommunistinen ja egalitaristinen yhteisomistukseen perustuva talousjärjestelmä on alun perin kristillinen idea. Poliittisen aatesuunnan ohella kristillinen kommunismi voi myös viitata historiassa väitetysti esiintyneeseen talousjärjestelmään, jossa kristilliset yhteisöt olisivat eläneet yhteisomistukseen perustuvissa yhteisöissä.

Niiden teoreetikoiden mukaan, jotka kannattavat hypoteesia kristillisestä kommunismista, olisi jo alkukirkko elänyt kommunismia muistuttavassa järjestelmässä. Teorian mukaan alkukirkon omaisuus oli yhteistä, ja sitä jaettiin yhteisön jäsenille kunkin tarpeiden mukaan. Usein teorian kannattajat myös väittävät, että myöhemmät kristilliset yhteisöt olisivat luoneet kommunistisia kokeiluja historian eri vaiheissa. Aatesuunnan modernien kannattajien mukaan myös nykyisten kristittyjen tulisi pyrkiä luomaan kommunistiseen yhteisomistukseen perustuva yhteiskunta.

Historiallinen tausta

Alkukirkon väitetty koinonia

Kristillisen kommunismin kannattajien mukaan kristinusko on alusta alkaen ollut luonteeltaan kommunistinen tai vähintään jonkinlaiseen yhteisomistukseen perustuva yhteistö.^[1] Esimerkiksi Apostolien teot kuvaa ensimmäisten kristillisten yhteisöjen talouden perustuneen yhteisomistukselle. Esimerkiksi Ap.t. 4:32-35 kuvaa yhteisomistusta seuraavasti:

»Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä. Apostolit todistivat voimallisesti Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin. Kukaan ei kärsinyt puutetta. Ne, jotka omistivat tilan tai talon, myivät sen ja luovuttivat kauppasumman apostolien haltuun, ja näiltä jokainen sai rahaa tarpeensa mukaan.»

Kristillisen kommunismin kannattajat tulkitsevat tekstinkohtaa siten, etttä alkukirkko todella harjoitti onnistuneesti yhteisomistusta. Tästä yhteisomistuksen muodosta käytetään usein nimitystä koinonia, joka tarkoittaa sananmukaisesti yhteistä, jakamista tai yhteyttä.^[1][2] Kristillisen kommunismin kannattajien mukaan alkukirkon esimerkki todistaa siitä, että kristillinen etiikka velvoittaa ihmisiä pyrkimään yhteiseen hyvään jakamalla omaisuutensa muiden kanssa ja pitämään huolta apua tarvitsevien taloudellisesta toimeentulosta. Edelleen kristillisten kommunistien mukaan ajatus tasa-arvoisesta ja jaettuun omaisuuteen perustuvasta yhteiskuntajärjestelmästä on peräisin jo varhaisilta kristityiltä.^[1][3]

Myös osa ei-kristillisistä kommunismin teoreetikoista on esittänyt, että kommunisminkaltaista yhteisomistusta olisi harjoitettu jo varhaisten kristittyjen keskuudessa. Kenties huomattavimmat kyseisen ajatuksen esittäneet ajattelijat ovat Karl Kautsky ja Rosa Luxemburg.^[4]

Toisaalta osa tutkijoista pitää ajatusta varhaiskristittyjen kommunistisesta yhteistaloudesta virheellisenä. Tulkintaa kristittyjen kommunistisesta yhteisöstä on kritisoitu sillä perusteella, että apostolien teoissa mainitusta yhteisomistuksesta ei ole Raamatun ulkopuolista vakuuttavaa historiallista näyttöä. Toisaalta vaikka jonkinlaista yhteistaloutta olisi harjoitettu, on tämä yhteistalouden muoto mahdollisesti noussut kulttuuristen ja taloudellisten olosuhteiden asettamasta pakosta, eikä niinkään pyrkimyksestä luoda uudenlainen egalitaristinen yhteisö.^[5]

Keskiaika: luostarilaitos ja "hereettinen kommunismi"

Karl Kautskyn mukaan modernia kommunismia edelsi kolme esimodernia kristillisperäisen kommunismin lajia: näitä olivat varhaiskristillisen kommunismin lisäksi monsastinen kommunismi, sekä Kautskyn "hereettiseksi kommunismiksi" kutsuma aaterypäs, joka kattaa joukon katolisesta kirkosta erkaantuneita kapinallisia liikkeitä.^[6]

Kuten alkukristillinen koinonia väitetysti, niin myös luostarisääntökunnat rakentuivat alun perin omaisuuden hylkäämisen ja yhteisen talouden periaatteille. Kommunismista poiketen luostarilaitos ei kuitenkaan pyrkinyt toteuttamaan taloudellista ohjelmaansa luostarien ulkopuolella, eikä se pyrkinyt haastamaan vallitsevaa talousjärjestelmää. Päin vastoin luostarit olivat tiukasti sidoksissa aikansa kirkollisiin vallanpitäjiin, erityisesti paaviin. Osa kristinuskoa ja kommunismia yhdistelevistä ajattelijoista näkee kuitenkin yhteyksiä luostarilaitoksen arvojen ja kommunistisen ideologian välillä. Ajatus siitä, että luostarilaitokselle ominainen yhteisomistus olisi laajemminkin yhteiskunnallisesti tavoiteltava tila on lisäksi sekin varsin varhainen, ja peräisin jo esimerkiksi Thomas Morelta.^[6]

Toinen väitetty kommunismin kaltainen liikehdintä keskiajalla oli hereettinen kommunismi. Hereettinen kommunismi on Karl Kautskyn kehittämä käsite, jolla hän viittaa joukkoon erilaisia keskiaikaisia talonpoikaisliikkeitä ja harhaoppeja, jotka pyrkivät vastustamaan katolisen kirkon ja maallisten vallanpitäjien asemaa. Kyseiset liikkeet muodostivat suljettuja yhteisöjä, jotka perustuivat yhteisölliselle taloudelle ja omalaatuiselle, aikansa kirkon valtavirrasta poikkeavalle hengellisyydelle. Huomionarvoisia esimerkkejä tämän kaltaisista yhteisöistä ovat muiden muassa taboriitit, hussilaiset ja böömiläiset veljet.^[6]

Reformaatio

Reformaation ajan kalvinismi ja luterilaisuus eivät ilmeisellä tavalla jaa niitä paljon myöhemmin kehittyneen kommunismin taloudellisia tai poliittisia näkemyksiä. Esimerkiksi Luther myös paheksui reformaation aikaan saamaa kansankuohuntaa, ja olisi itse halunnut nojata uudistuksissaan pikemmin porvariston, papiston ja aatelin tukeen kuin tavallisesta rahvaasta muodostuneisiin kansanjoukkihin. Toisaalta Lutherin teologia sisältää myös kumouksellisia ja egalitaristisia piirteitä, ja esimerkiksi hänen halunsa kääntää Raamattu kansan kielelle kaikkien luettavaksi oli aikanaan radikaali pyrkimys.^[7] Myös Jean Calvinin poliittinen teologia sisältää teologisia perusteluita vallankumoukselliselle toiminnalle, oikeuttaen tarvittaessa tyrannimaisten vallanpitäjien syrjäyttämisen. Kristillisen kommunismin kannattajien mukaan protestanttisten liikkeiden ja modernin Marxilaisen kommunismin välillä on myös aatehistoriallinen yhteys. Tätä voidaan perustella esimerkiksi sillä, että Friedrich Engelsin tausta on kalvinistisessa krisinuskossa.^[8]

Taiping-kapina

Taiping-kapina oli huomattavan suuri Kiinassa vuosina 1850-1864 käyty kapina tai sisällissota. Taiping-kapinassa kristilliset tai kristinuskosta vaikutteita saaneet kumoukselliset pyrkivät syrjäyttämään hallitsevan Qing-dynastian. Kapinaan vaikuttaneet syyt olivat moniulotteisia, ja sitä voidaan pitää esimerkiksi perinteisenä Kiinan sisäisenä valtakamppailuna, kolonialismin vastaisena reaktiona tai yhtenä Kiinan ensimmäisistä moderneista vallankumouksellisista liikkeistä.^[9]

Taiping-kapinaa ei voida yksiselitteisesti nimetä osaksi kristillisen kommunismin traditiota. Esimerkiksi tulkinnat kapinallisten uskonnollisen vakaumuksen luonteesta vaihtelevat suuresti sitä tutkineiden historioitsijoiden keskuudessa. Kapinallisten kristinuskoa on luonnehdittu esimerkiksi kristinuskon värittämäksi kiinalaiseksi kansanuskonnoksi, totalitaariseksi poliittiseksi liikkeeksi, vääristyneeksi protestanttisen kristinuskon virhetulkinnaksi tai kristinuskoon lähes täysin liittymättömäksi uususkonnoksi. Lisäksi osan tutkijoista mukaan uskonto oli vain marginaalinen osa kapinaan liittyneitä motiiveja.^[9]

Samalla Taiping-kapinassa kuitenkin esiintyi useita niistä piirteistä, joita myöhemmin on liitetty kristilliseen kommunismiin. Taiping-kapinaan esimerkiksi liittyi selkeästi kristillinen elementti, sillä se sai vähintään inspiraatiota kristinuskosta, Raamatusta ja johtohahmojensa uskonnollisista kokemuksista. Siihen liittyi myös useita kommunismiin liitettävissä olevia piirteitä. Liike esimerkiksi muodosti vallitsevasta yhteiskuntajärjestyksestä radikaalisti eroavan yhteisön, joka myös pyrki luomaan uudenlaisen yhteisöllisen talousjärjestelmän. Sen tärkein kannattajapohja myös oli vähävarainen työväestö ja talonpoikaisto. Lisäksi aiemmista kiinalaisista talonpoikaiskapinoista Taiping-kapina erottautui ainakin siten, että se ei pyrkinyt oikeuttamaan asemaansa perinteiseen kiinalaiseen tapaan Taivaan mandaatin ja siitä johdettavan keisarivallan kautta. Sen sijaan liike esitti uusia ja kiinalaiselle kulttuurille aiemmin vieraita perusteita vallankäyttönsä oikeutukseksi.^[9]

Kommunismi ja kristinusko Venäjällä

Kristillistä kommunismia muistuttavan poliittisen aatteen ensimmäisiä varsinaisia kannattajia saattaa olla Leo Tolstoi. Tolstoi kannatti elämänsä viimeisinä vuosina omintakeista uskonnollis-poliittista oppia, johon kuului kristillisesti perusteltu askeettinen elämäntapa, kasvisruokavalio, väkivallaton vastarinta vallanpitäjiä vastaan, modernin yhteiskunnan vastustus sekä venäläisen talonpoikaiskulttuurin ihannointi. Tolstoin aatetta on kuvailtu useimmiten kristilliseksi anarkismiksi, koska siinä korostui vallanpitäjien ja valtiovallan vastaisuus. Kuitenkin Tolstoi voidaan myös nähdä osana kristillisen kommunismin aatehistoriaa. Esimerkiksi Vladimir Lenin myös piti Tolstoita venäläiselle kommunismille tärkeänä hahmona. Lenin kuitenkin tulkitsi Tolstoin kristilliset näkemykset harhapoluiksi tämän muuten ansiokkaana pitämässään ajattelussa.^[10]

Kristinuskon ja kommunismin välisestä yhteydestä käytiin satunnaista keskustelua myös Neuvostoliiton alkuvuosina bolševikkkien keskuudessa. Neuvostovallan vakiinnuttaminen syrjäseuduilla osoittautui aika ajoin ongelmalliseksi. Yleisesti uskonnonvastaisista asenteistaan huolimatta eräät neuvostojohtajat uskoivat, että haja-asutusalueiden talonpoikasväestön kristillisiä asenteita voitaisiin käyttää hyödyksi, kun näitä yritettiin saada neuvostovallalle uskollisiksi. Jopa Vladimir Leninin tiedetään ehdottaneen kommunistiseen puolueeseen kuulumattomista ja uskonnoltaan kristityistä talonpojista koottujen neuvostojen perustamista. Kyseisten neuvostojen tarkoitus olisi ollut luoda paikallisväetölle helposti lähestyttävä mutta silti neuvostohallinnolle uskollinen kanava, jonka avulla voitaisiin vakiinnuttaa uutta hallintoa. Toisaalta, vaikka keskustelua kommunistivallan ja kristinuskon välisestä yhteydestä käytiin, oli tämä keskustelu usein marginaalista ja sen vaikutus Neuvostoliiton politiikkaan vähäistä. Yleisesti Neuvostoliiton poliittista elämää leimasi pikemmin kristinuskon vastaisuus kuin uskonnon kanssa tehtävä yhteistyö.^[11]

Moderni kristilinen kommunismi

Vaikka kristillinen kommunismi ei missään maailmankolkassa ole saavuttanut huomattavan laajaa suosiota, on kristinuskoa ja kommunismia eri tavoin yhdisteleviä ajatussuuntia tai yksittäisiä teoreetikkoja esiintynyt satunnaisesti myös nykyaikana.

Esimerkiksi Etelä-Koreassa jonkin verran suosiota saavutti Korean sodan jälkeen niin kutsuttu minjung-teologia. Aatesuunta yhdistelee ajatuksia sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja kristinuskosta. Toisaalta myös Pohjois-Korean diktaattori Kim Il-sungilla oli lukuisia yhteyksiä kristillisiin yhteisöihin ennen hänen valtaannousuaan ja hän myös satunnaisesti esitti myönteisiksi tulkittavia lausuntoja kristinuskosta.^[12]

Euroopassa kommunistivallan levittyä Itä-Eurooppaan, pyrkivät myös kristilliset yhteisöt jatkamaan toimintaansa, tosin aiempaa pienimuotoisemmin ja usein sorrettuina tai vainottuina. Paikoin kristinusko myös haki yhteyksiä kommunistisiin vallanpitäjiin ja saavutti tällä jonkin verran toimintavapauksia. Esimerkiksi Itä-Saksassa muodostettiin vasemmistolaisia protesstanttisia seurakuntia, jotka tulkitsivat Raamattua poliittisesti kommunistivallalle myötämielisellä tavalla ja sisällyttivät myös jumalanpalveluselämäänsä kommunismista lainattuja elementtejä ja työväenlauluja. Virallisesti kristinuskon ja marxilaisen kommunismin välinen dialogi oli itäblokin maissa kuitenkin yleisesti kiellettyä.^[13]

Katso myös

• Kristillinen sosialismi
• Uskonnollinen kommunismi
• Kristillinen vasemmisto

Lähteet