Tero Saarinen

Tero Saarinen
Tero Saarinen 2010.
Henkilötiedot
Syntynyt	7. syyskuuta 1964 (ikä 59) Pori
Kansalaisuus	suomi
Taiteilija
Ala	tanssi
Kuuluisimpia töitä	Westward Ho! (1996) Petrushka (2001) Hunt (2002) Borrowed Light (2004)
Palkinnot
Suomi-palkinto (2001) Pro Finlandia (2005)
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Tero Kalevi Saarinen (s. 7. syyskuuta 1964 Pori) on suomalainen tanssitaiteilija ja koreografi sekä Tero Saarinen Companyn taiteellinen johtaja.^[1] Saarinen on yksi tunnetuimmista suomalaisista tanssitaiteilijoista, ja hän on tehnyt merkittävän kansainvälisen uran sekä tanssijana että koreografina.^[2]

Saarinen aloitti uransa vuonna 1985 Suomen Kansallisbaletissa. Pariisin kansainvälisen tanssikilpailun nykytanssisarjan voitto vuonna 1988 oli lähtölaukaus Saarisen pitkään jatkuneelle kansainväliselle soolotanssijan uralle. Saarinen irtisanoutui Kansallisbaletista vuonna 1992 ja lähti hakemaan vaikutteita Keski-Euroopasta ja Japanista, jossa hän opiskeli perinteisiä tansseja ja butōa vuosina 1992–1993.

Koreografina Saarinen tunnetaan omaperäisestä^[3], tasapainolla ja epätasapainolla leikittelevästä liikekielestä, joka yhdistää vaikutteita butōsta ja kamppailulajeista aina balettiin ja nykytanssiin.^[4] Hänen liikekieltään on kuvattu orgaaniseksi ja omaperäiseksi,^[3] sekoitukseksi groteskiutta ja kauneutta^[5] sekä ”kuin butōksi siivillä”.^[6] Saarinen on saanut lukuisia tunnustuksia taiteellisesta työstään, muun muassa Suomi-palkinnon ja Pro Finlandia -mitalin.

Saarinen harrasti lapsena monia urheilulajeja, muun muassa jääkiekkoa, jalkapalloa, hiihtoa ja telinevoimistelua.^[7] Yläasteikäisenä hän innostui kuvataiteista, ja muut harrastukset saivat jäädä, kunnes Poriin tuli tanssikoulu ja Saarisen isä ehdotti jazztanssin aloittamista.^[8] Kiinnostus kuvataiteeseen näkyy yhä Saarisen koreografioissa, ja hän kokee näyttämön maalarinkankaanaan.^[9]

Aloittaessaan tanssitunnit Porissa Saarinen oli 16-vuotias.^[10] Into tanssiin syttyi nopeasti, ja tanssinopettaja Liisa Nojonen lähetti Saarisen koetansseihin Helsinkiin Suomen Kansallisoopperan balettikouluun. Saarinen pääsi balettikouluun 17-vuotiaana vuonna 1982.^[11] Hän oli tanssinut runsaan vuoden aloittaessaan balettikoulun, jonka muut oppilaat olivat 12-vuotiaita.^[7]

Kansallisoopperan balettikoulussa Saarinen opiskeli vuosina 1982–1986. Vuonna 1985 hänet kiinnitettiin Kansallisbaletin tanssijaksi. Hän alkoi pian saada soolotanssijan rooleja^[10] ja nousi Kansallisbaletissa yhdeksi yleisösuosikiksi Tommi Kitin rinnalle.^[12][13]

Vuonna 1988 Saarinen voitti Pariisin kansainvälisen Concours international de danse -tanssikilpailun nykytanssisarjan Jorma Uotisen koreografialla B12.^[14][7] Arvostetun kilpailun voitto saattoi Saarisen tanssitaiteilijan uran nousuun paitsi Suomessa, myös kansainvälisesti.^[15]

Saarinen alkoi tehdä myös omia koreografioita ja saada kutsuja Kansallisbaletin ulkopuolisiin tuotantoihin.^[8] Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmän solistina hän vieraili vuosina 1989–1991.^[1] Saarisen ensimmäinen teos oli lyhyt japanilaisvaikutteinen soolokoreografia Ondekoza (1989). Sitä seurasi toinen sooloteos Kehtolaulu (1990), jossa Saarinen käsitteli henkilökohtaisia asioita, vastuunoton raskautta ja kasvukipuja.^[16] Ensimmäisen mahdollisuuden ryhmäteoksen koreografioimiseen antoi Saarisen ensimmäinen tanssinopettaja Liisa Nojonen, jonka tanssiryhmän tilausteoksena valmistui More Milk (1991).^[17]

Pariisin kilpailuvoiton jälkeen Saarinen kiersi sooloesiintyjänä ympäri maailmaa.^[16] Jorma Uotisen sooloteoksen B12 ohella Saarinen sai tulkittavakseen Murray Louisin sooloteoksen Déja Vu^[18].

Menestyksen myötä Saarisen oli yhä vaikeampaa tyytyä klassisen baletin tarjoamiin miesrooleihin ja mahdollisuuksiin tanssijana.^[19] Irtiotto tapahtui sooloteoksen Takana (1992) myötä, joka oli taakse jättämisen ja uuden alkamisen julistus. Prosessi johti ensin yhden näytäntökauden välivuoteen ja lopulta irtisanoutumiseen Kansallisbaletin eläkevirasta vuonna 1993.^[11]

Ensin Saarinen suuntasi kahdeksi kuukaudeksi Nepaliin, jossa hän matkusteli ja opiskeli nepalilaista tanssia Kathmandussa Kala-mandapa-instituutissa Rajendra Shestran johdolla.^[13] Syksyllä 1992 kiinnostus japanilaisen taiteen niukkaan ilmaisuun vei Saarisen Tokioon Japaniin opiskelemaan eri tanssilajeja. Perinteistä japanilaista kabuki-teatteria Saarinen opiskeli Tokion maineikkaassa Fujima Schoolissa^[20], jossa hän erikoistui onnagata- eli naisrooleihin. Kabukikouluihin ei yleensä oteta ulkomaalaisia, mutta Saarinen sai erikoisluvan opettajaltaan Yoko Fujimalta annettuaan näytteen taidoistaan. Alitajunnasta kumpuavaa, Japanissa maailmansotien jälkeen syntynyttä butō-tanssia Saarinen opiskeli suuren japanilaisen butōtaiteilijan Kazuo Ōnon johdolla tämän kotona Yokohamassa. Japanissa Saarinen harjoitti myös aikidoa.^[21]

Kazuo Ōnon ja muiden Aasiasta saamiensa vaikutteiden ohella Saarinen mainitsee usein itselleen tärkeinä taiteellisina esikuvina Carolyn Carlsonin ja Jorma Uotisen. ^[22]

Palattuaan Suomeen vuonna 1993 Saarinen aloitti työskentelyn freelancerina. Suurin osa ajasta meni eri tanssiryhmien kiertueilla, muun muassa Saksassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa Daniel Ezralow’n seurueessa sekä ohjaaja Johann Kresnikin menestyksekkäässä Francis Bacon -tuotannossa^[13] yhdessä Ismael Ivon ja Mara Borban kanssa. Freelancer-tanssijana Saarinen esiintyi muotisuunnittelija Issey Miyaken muotinäytöksissä Pariisissa vuosina 1993–1995.^[23][24] Teatro Communale di Firenzessa Italiassa Saarinen vieraili soolotanssijana Aida-produktiossa vuonna 1994. Produktion kapellimestarina toimi Zubin Mehta, ja se kiersi Italiassa sekä Japanissa.^[24]

Freelancer-uransa aikana Saarinen teki koreografioita useille tanssiryhmille. Saarisen ensimmäinen koreografia Aasiasta paluun jälkeen oli Suomen Kansallisoopperassa 6. toukokuuta 1993 ensi-iltansa saanut Vajonneet.^[25][12] Tamperelaiselle Tanssiteatteri MD Mobita Danscolle syksyllä 1993 tehty Hurmaa 1^[26] käynnisti puolestaan Saarisen edelleen jatkuvan kiinteän yhteistyön valosuunnittelija Mikki Kuntun kanssa.^[27] Vuoden 1994 Kuopio tanssii ja soi -festivaalilla sai ensi-iltansa festivaalin tilausteos Wanha, jonka Saarinen teki itselleen ja Kenneth Kvarnströmille.^[28] Saarinen koreografioi myös teokset Lifewheel (1994) P.D.C. Pori Dance Companylle^[29] sekä teokset Lelulaatikko (1995) Tampere-talolle^[30] ja Sirkus Bohemia (1995) Kuopio tanssii ja soi -festivaaleille.^[20]

Wanha avasi Saariselle tien kansainväliselle koreografin-uralle: sen nähtyään Ohad Naharin tilasi Saariselta kantaesityksen Flock johtamalleen Batsheva Dance Companylle Israeliin. Teoksen ensi-ilta oli jouluna 1994 Tel Avivissa.^[20]

Saarinen halusi tehdä pysyvämmin töitä samat arvot jakavien innostuneiden taiteilijoiden kanssa. Syksyllä 1995 hän kokosi oman tanssiryhmän nimellä Tero Saarinen & Company Toothpick.^[7] Perustajajäseniä olivat Saarisen ohella hänen tanssijakollegansa Henrikki Heikkilä Suomen Kansallisbaletista, Batsheva Dance Companysta Israelista löytynyt tanssija Yuval Pick sekä valosuunnittelija Mikki Kunttu. Company Toothpick nimettiin humoristisesti Saarisen synnyinkaupungin Porin tulitikkutehtaan muistoksi.^[31]

Ryhmän ensimmäinen teos Westward Ho! sai ensi-iltansa Tukholman Dansens Husissa 18. helmikuuta 1996.^[32] Teos sai kutsun Lontoon The Place -teatterissa järjestettyyn ensimmäiseen Aerowaves-katselmukseen vuonna 1997, jota seurasi Saarisen kansainvälinen läpimurto koreografina.^[15] Ryhmä alkoi saada esiintymiskutsuja ympäri Eurooppaa.^[23]

Vuonna 2000 Company Toothpick sai toimitilat Aleksanterin teatterista^[7] ja seuraavana vuonna ensimmäisen kokopäiväisen työntekijän, ryhmän nykyisen toiminnanjohtajan Iiris Aution aloittaessa Saarisen managerina ja ryhmän tuottajana. Vuonna 2002 ryhmän nimi muutettiin Tero Saarinen Companyksi, ja vuonna 2004 se pääsi teatteri- ja orkesterilain piiriin ja alkoi saada toimintarahoitusta sekä valtiolta että Helsingin kaupungilta.^[33]

Nykyisin Tero Saarinen Company luetaan yhdeksi suomalaisen kulttuuriviennin merkittävimmistä toimijoista.^[34] Ryhmän teokset on toteutettu kansainvälisinä yhteistuotantoina, ja monet niistä kuuluvat Saarisen avainteoksiin. Saarisen omaperäiseksi^[3] sanotun koreografisen kädenjäljen ja persoonallisten esiintyjien^[35] lisäksi teoksille on ominaista viimeistelty visuaalisuus, jossa valosuunnittelija Mikki Kuntun panos on keskeinen. Useissa teoksissa on mukana elävä musiikki.^[36] Ryhmä on esiintynyt lähes 40 maassa, ja sen toimintaan on alusta asti kuulunut myös kansainvälinen opetustoiminta.^[37]

Kaikkiaan Saarinen on tehnyt vuoden 2018 huhtikuuhun mennessä 46 kantaesitystä, osan muille tanssiryhmille. Saarisen töitä ovat esittäneet ohjelmistoissaan muun muassa hollantilainen Nederlands Dans Theater (NDT1), ranskalaiset Lyonin, Marseillen sekä Lorrainen baletit, portugalilainen Ballet Gulbenkian, israelilainen Batsheva Dance Company, ruotsalainen Göteborgin oopperan baletti sekä Suomen Kansallisbaletti.^[37]

Koreografioiden laatimisen ohella Saarinen on jatkanut edelleen myös kansainvälistä soolouraansa. Hän on esittänyt sooloteostaan Hunt yli 170 kertaa yli 30 maassa,^[38] ja se on saanut osakseen paljon kiittäviä arvioita kansainvälisessä mediassa^[2]. Soolouran yksi huipennus oli myös Carolyn Carlsonin päätös siirtää Saariselle kuuluisa koko illan sooloteoksensa Blue Lady (1983). Uudelleentulkinta Blue Lady (Revisited) sai ensi-iltansa Lyonin tanssibiennaalissa vuonna 2008^[39] ja myös se on ollut kansainvälinen menestys.^[40]

Koreografina Saarinen tunnetaan todellisuutta runollisesti ilmentävänä tekijänä, joka on pystynyt uudistamaan tanssin liikekieltä ja synnyttämään oman helposti tunnustettavan orgaanisen ja ”rujonkauniin” tyylinsä.^[3][16] Saarisen liikekieli perustuu hänen kehittämäänsä liiketekniikkaan, joka on saanut vaikutteita niin butōsta, baletista, nykytanssista kuin taistelulajeistakin.^[4][16] Hänen ilmaisussaan korostuu myös aasialaisessa tanssitraditioissa tärkeä silmien ja käsien käyttö.^[9]

Saarisen liikekielen tekniikkaopetus keskittyy tanssijan kaikkien aistien herättämiseen ja kokonaisvaltaisen valppauden löytämiseen, hermojen ääripäiden aktivoimiseen sekä kehon painon tunnistamiseen ja käyttöön.^[41] Tavoitteena on maksimoida tanssijan kyky liikkua oman tasapainonsa äärirajoilla.^[41] Pedagogiikassa korostetaan liikkeen sisäistämistä ja tanssijan omakohtaista tulkintaa, joita avustetaan muun muassa mielikuvaharjoitteiden kautta.^[41]

Saarisen liiketekniikan kansainvälisestä opetustoiminnasta ja sen kehittämisestä vastaa Tero Saarinen Companyssa hänen itsensä ohella myös tanssijana ja koreografin assistenttina toimiva David Scarantino. ^[42]

Saarinen on luonut koreografian kaikkiaan 46 kantaesitykseen, joista 17 omalle ryhmälleen (huhtikuu 2018).

Tero Saarinen Companyn tuottamia avainteoksia ovat läpimurtoteos Westward Ho! (1996),^[32] Stravinsky-teokset Petrushka (2001)^[43] ja Hunt (2002),^[38][44] Shakers-vaikutteinen Borrowed Light (2004),^[45][46] Esa-Pekka Salosen musiikkiin pohjautuva Morphed (2014)^[47] sekä yhteistyössä Suomen Kansallisoopperan ja -baletin kanssa toteutettu suurtuotanto Kullervo (2015).^[48]

Kansainvälistä huomiota on kerännyt erityisesti soolo Hunt (2002).^[38][2] Yhteistyössä multimediataiteilija Marita Liulian kanssa tehty teos on kerännyt kriitikoilta kiitosta omaperäisenä^[49] ja vaikuttavana teoksena.^[50] Saarinen on esittänyt teosta vuoden 2013 loppuun mennessä 174 kertaa, 83 kaupungissa, 32 maassa, Aasiassa, Afrikassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa sekä Euroopassa,^[51] ja se on nostettu yhdeksi merkittävimmistä^[52] Stravinskyn Kevätuhriin tehdyistä koreografeista. Saarinen lopetti teoksen tanssimisen Kevätuhrin juhlavuonna 2013.^[53]

Myös teoksen Borrowed Light kiertueet Euroopassa, Oseaniassa ja Pohjois-Amerikassa ovat saaneet kansainvälisessä mediassa osakseen paljon myönteistä huomiota.^[35] Teos nostettiin muun muassa yhdeksi vuosikymmenen merkittävimmistä tanssiteoksista Yhdysvalloissa.^[54][55]

Saarisen muille ryhmille tekemistä ryhmäteoksista tunnetuimpia ovat Lyonin oopperan baletin kantaesittämä Gaspard (1999)^[56], Göteborgin baletin tilausteos Transfigured Night (2000)^[57] sekä Lorrainen baletin ja Nancyn oopperan tilaama suurteos Mariage (2007),^[58] joka vahvisti entisestään Saarisen mainetta yhtenä oman aikamme merkittävimmistä Stravinsky-tulkeista maailmassa.^[52]

Saarinen pyrkii teoksissaan kokonaistaideteosmaisuuteen:^[59] koreografian ja tulkinnan ohella myös musiikki ja visuaalisuus ovat teoksissa keskeisessä asemassa.^[36] Saarisen luottokumppaneihin kuuluvat valaistussuunnittelija Mikki Kunttu ja pukusuunnittelija Erika Turunen.^[60]

Saarinen käyttää monissa teoksissaan elävää musiikkia.^[36] Hänen musiikillisia yhteistyökumppaneitaan ovat Esa-Pekka Salonen, The Boston Camerata, Ensemble InterContemporain, harmonikkaduo James Crabb ja Geir Draugsvoll, Kamariorkesteri Avanti!, Jarmo Saari ja Kimmo Pohjonen.^[60]

Saarinen on tehnyt osan kantaesityksistään muille tanssiryhmille. Saarisen töitä ohjelmistoissaan ovat esittäneet muun muassa hollantilainen Nederlands Dans Theater (NDT1), ranskalaiset Lyonin, Marseillen sekä Lorrainen baletit, portugalilainen Ballet Gulbenkian, israelilainen Batsheva Dance Company, ruotsalainen Göteborgin Oopperan baletti sekä Suomen Kansallisbaletti.^[37]

Saarinen on saanut runsaasti tunnustuksia taiteellisesta työstään. Vuonna 2001 hänet palkittiin Suomi-palkinnolla ja vuonna 2005 Pro Finlandia-mitalilla. Vuonna 2008 Saarinen sai saavutuksistaan taiteilijana Suomen Kulttuurirahaston palkinnon. Ulkomaisia huomionosoituksia on ollut muun muassa parhaan miesesiintyjän kansainvälinen Movimentos-tanssipalkinto sekä Ranskan valtion myöntämä Chevalier del’ordre des arts et des lettres -arvonimi vuonna 2004.^[61]

Valtion puolivuotisen taiteilija-apurahan Saarinen sai vuonna 1987, valtion kolmivuotisen taiteilija-apurahan 1996 ja valtion viisivuotisen taiteilija-apurahan 1999 ja 2004. Koreografinuransa alussa hän sai myös lukuisia muita apurahoja, muun muassa Väinö Tannerin säätiöltä, Antti ja Jenni Wihurin säätiöltä ja Suomen Kulttuurirahastolta.^[20]

• Ensimmäinen palkinto kolmansien Paris International Dance Competition -kilpailujen nykytanssisarjassa, 1988^[20]
• Hopeamitali, nykytanssikoreografia, ITI Balettikilpailu, Helsinki, 1991
• Philip Morrisin Tanssin kukka -palkinto, 1993^[1]
• Jury-palkinto tulkinnasta Les Nuits de la Danse d'Istres -kilpailuissa Ranskassa, 1996
• Suomi-palkinto, 2001
• Helsingin kaupungin kulttuuripalkinto, 2002
• Kansainvälinen Movimentos-tanssipalkinto parhaana miestanssijana, Saksa, 2004
• Chevalier de L'Ordre des Arts et des Lettres, Ranska, 2004^[62]
• Pro Finlandia 2005
• Suomen kulttuurirahaston palkinto taiteellisesta urasta, 2008
• Jean Sibelius -juhlaraha, 2015

• Jyrkkä, Hannele: Etsijä: Tero Saarisen tie nykytanssin huipulle. Helsinki: Siltala, 2020. ISBN 978-952-234-635-3.

• Tero Saarinen Companyn verkkosivut.
• Tero Saarinen Suomalaisen tanssin tietokannassa.
• Tero Saarinen radio-ohjelmassa Kuusi kuvaa 18.3.2017. Yleisradio.
• Saarinen, Tero hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Ranska BnF data Saksa Israel Yhdysvallat Henkilöt Uppslagsverket Finland Muut IdRef