UNIFIL

UNIFIL (lyhenne sanoista United Nations Interim Force in Lebanon) on Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvaoperaatio Libanonissa. UNIFIL-operaatio käynnistettiin vuonna 1978.

Libanonin sisällissota

Turvallisuustilanne Etelä-Libanonissa huonontui merkittävästi 1970-luvun lopussa,^[1] jolloin Jordania karkotti palestiinalaisten vapautusjärjestön (Palestinian Liberation Organisation, PLO) maasta. Suuri joukko karkotettuja palestiinalaisia siirtyi pakolaisiksi Libanoniin. PLO jatkoi Israelin vastaisia sotatoimia Libanonista käsin. PLO:n ja libanonilaisten uskonnollisten ja etnisten ryhmien väliset, ja keskenäiset, aseelliset välienselvittelyt johtivat huhtikuussa 1975 alkaneeseen ja vuoteen 1990 kestäneeseen Libanonin sisällissotaan.^lähde?

Maaliskuussa 1978 PLO teki tuhoisan hyökkäyksen Israeliin Etelä-Libanonin alueelta. Israel vastasi hyökkäykseen valloittamalla Litani-joen eteläpuoleiset alueet Libanonista. Libanonin hallitus kiisti osallisuutensa PLO:n iskuun ja esitti äänekkäitä vastalauseita Israelin miehitykselle Yhdistyneiden kansakuntien (YK) turvallisuusneuvostossa. 19. maaliskuuta vuonna 1978 YK:n turvallisuusneuvosto antoi päätöslauselmat 425(1978) ja 426(1978). Päätöslauselmissa vaadittiin välitöntä tulitaukoa sekä Israelin joukkojen vetäytymistä Libanonista. Päätöslauselmien perusteella perustettiin YK:n väliaikainen rauhanturvajoukko Libanoniin (United Nations Interm Force In Lebanon, UNIFIL). Ensimmäiset UNIFIL-rauhanturvaavat saapuivat Libanoniin 23. maaliskuuta vuonna 1978.^[1]

UNIFIL-operaation mandaatti

UNIFIL-operaation mandaatti perustuu edelleen YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmiin 425(1978) ja 426(1978). Alkuperäisten päätöslauselmien mukaan UNIFIL-joukkojen tehtävä oli valvoa Israelin joukkojen vetäytymistä Libanonista, turvata kansainvälinen rauha ja turvallisuus alueella sekä avustaa Libanonin hallitusta hallitusvallan uudelleen perustamisessa Etelä-Libanoniin. UNIFIL-operaation mandaattia on jatkettu ja kehitetty YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmien perusteella useita kertoja.^[1]

Libanonin sisällissodan päättyminen ja Israelin vetäytyminen

Kesäkuussa 1982 Israel hyökkäsi uudestaan Libanoniin tarkoituksenaan ajaa PLO pois maasta. Israelin puolustusvoimat (IDF) eteni pääkaupunki Beirutiin saakka. UNIFIL-joukot jäivät Israelin valloittamaan Etelä-Libanoniin, jossa ne pystyivät ainoastaan suojelemaan siviiliväestöä ja tarjoamaan humanitääristä apua. Seuraavina vuosina Israel veti vähitellen joukkojaan pois Libanonista ja perusti alueelle niin sanotun Etelä-Libanonin armeijan (South Lebanon Army, SLA).^[1]

Vuonna 1989 Saudi-Arabian isännöimissä rauhanneuvotteluissa sovittiin sisällissodan osapuolten välisestä vallanjaosta Libanonissa. Vuonna 1990 Libanonin presidentti Michael Aoun pakeni maasta, jolloin sisällissota virallisesti päättyi. Libanonin asevoimat (Lebanese Armed Forces, LAF) karkottivat PLO:n maasta vuonna 1991.^lähde?

Vuoteen 1990 mennessä shiiamuslimien poliittiset ja aseelliset järjestöt Amal ja Hizbollah olivat kasvattaneet valtaansa merkittävästi Libanonissa. Sisällissodan päätyttyä, Iranin tukema, voimistunut Hizbollah jatkoi sissisotaa Etelä-Libanonia miehittänyttä IDF:a ja SLA:a vastaan. Israel aloitti joukkojensa vetämien pois Libanonista 16. toukokuuta 2000. IDF ja SLA vetäytyivät nopeasti ja miehitettyjen alueiden libanonilaiset aseryhmät valloittivat menettämänsä alueet nopeasti takaisin.^[1]

Sinisen linjan syntyminen ja Libanonin vuoden 2006 sota

Israel joukot vetäytyivät Libanonista 18. kesäkuuta 2000 mennessä päätöslauselman 425(1978) mukaiselle vetäytymislinjalle. YK aloitti välittömästi toimenpiteet, joilla vetäytymislinja saataisiin käytännössä vahvistettua ja merkattua maastoon. YK:n esittämä karttaan piirretty vetäytymislinja perustui tuolloin saatavilla oleviin maanjakoasiakirjoihin. Israelin ja Libanonin hallitukset tunnustivat YK:n laatiman esityksen vetäytymislinjasta ja sitoutuivat noudattamaan sitä. Kumpikaan maa ei kuitenkaan edelleenkään tunnusta vetäytymislinjaa maiden viralliseksi rajaksi.

YK:n määrittämä vetäytymislinja nimettiin siniseksi linjaksi (Blue Line, BL). UNIFIL-joukot alkoivat merkitä sinistä linjaa maastoon YK:n-sinisillä 200-litran tynnyreillä, joista on muodostunut Blue Linen symboli.^[1]

Israelin vetäydyttyä, UNIFIL-joukkojen määrää Libanonissa lisättiin ja operaation mandaattia jatkettiin vuosittain. Libanonin hallitus alkoi sijoittaa Etelä-Libanoniin LAF:n joukkoja, poliiseja sekä muita viranomaisia. UNIFIL avusti ja koulutti Libanonin turvallisuusviranomaisia sekä jatkoi humanitaarisen avun toimittamista alueelle. UNIFIL aloitti myös kolmikantaisen neuvottelu- ja yhteistoimintakäytännön UNIFIL:n, IDF:n ja LAF:n välillä.^[1]

Vuosina 2001–2006 YK vaati jatkuvasti Libanonin hallitusta lisäämään läsnäoloaan Etelä-Libanonissa. Libanonin hallitus ei YK:n lukuisista kehotuksista huolimatta sijoittanut LAF:n joukkoja BL:n läheisyyteen. Libanonin viranomaisten sijasta Hizbollah valvoi BL:a, piti alueella yllä lakia ja järjestystä sekä järjesti kansalaisille sosiaali- ja terveyspalveluita ja koulutusta. Tulitaukorikkomukset BL:n molemmin puolin olivat yleisiä. Israelin ilmavoimat lensi jatkuvasti Libanonin ilmatilassa, johon Hizbollah vastasi ampumalla ilmatorjunta-aseilla niin, että ammukset laskeutuivat Israelin puolelle. Israelin ja Hizbollahin yhteenotot äityivät välillä raskaaksi tulitukseksi, jossa käytettiin tykistöä, raketinheittimiä, ohjuksia ja ilmaiskuja. Ajoittain BL:n alueella ei ollut yhteenottoja kuukausiin.^[1]

Heinäkuun 16. vuonna 2006 Hizbollah aloitti yllättäen rakettitulituksen Israeliin kostaakseen Israelin sotatoimia Gazan kaistalla. Samaan aikaan Hizbollahin taistelijat tunkeutuivat BL:lla Israelin puolelle ja hyökkäsivät IDF:n partion kimppuun. Iskussa kuoli kolme israelilaissotilasta ja lisäksi Hizbollah vei kaksi sotilasta vankeina Libanoniin. Iskun jälkeen raskas tulitus levisi koko BL:n alueelle. Pian IDF alkoi tehdä ilma- ja ohjusiskuja Libanonin pohjois- ja itäosiin sekä Beirutiin.^lähde?

Israel aloitti maahyökkäyksen Etelä-Libanoniin 19. heinäkuuta 2006. Israelin tavoitteena oli ajaa Hizbollahin joukot Litani-joen pohjoispuolelle ja tuhota järjestön kyky laukaista raketteja Israelin kaupunkeihin. Hizbollah teki voimakasta vastarintaa ja onnistui osittain pysäyttämään IDF:n hyökkäyksen. 12. elokuuta 2006 YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman 1701(2006). YK:n välittämä tulitauko lopetti taistelut Etelä-Libanonissa 14. elokuuta 2006 mennessä.^[1]

UNIFIL-operaation jatkuminen ja uusi mandaatti

UNIFIL-operaation nykyinen mandaatti perustuu YK:n päästölauselmaan 1701(2006).

UNIFIL-joukkojen tehtävä on:^[2]

• Valvoa vihollisuuksien lopettamista.
• Tukea LAF:n ryhmittymistä Etelä-Libanoniin ja BL:lle, Israelin asevoimien vetäydyttyä alueelta.
• Koordinoida LAF:n ryhmittymistä alueelle Libanonin ja Israelin hallitusten kanssa.
• Turvata siviiliväestön pääsy humanitaarisen avun piiriin sekä mahdollistaa pakolaisten vapaaehtoinen ja turvallinen paluu alueelle.
• Avustaa LAF:a luomaan Litani-joen ja BL:n väliselle alueelle turvallisuusvyöhyke, jolla ei ole muiden kuin Libanonin hallituksen ja UNIFIL:n joukkoja ja aseita.
• Avustaa Libanonin hallitusta maan rajojen turvaamisessa luvattoman maahantulon ja asekuljetusten lopettamiseksi.

UNIFIL-operaation lopullisena tavoitteena on, että vastuu turvallisuuden ylläpitämisestä Etelä-Libanonissa voidaan luovuttaa Libanonin viranomaisille.^[3]

YK:n päätöslauselman 1701(2006) mukaan Libanonin hallituksen tuli riisua aseista kaikki aseelliset ryhmät Etelä-Libanonissa.^[1] Vuodesta 2006 lähtien LAF on ryhmittynyt Etelä-Libanoniin ja BL:lle, mutta se ei ole onnistunut Hizbollahin aseistariisunnassa. Israelin mukaan Hizbollahilla on alueella jopa enemmän raketteja ja ohjuksia kuin vuoden 2006 sodan alussa ja järjestöä voidaan pitää de facto vallanpitäjänä Etelä-Libanonissa.^lähde?

UNIFIL-operaation rauhanturvaajia loukkaantui Beirutin räjähdyksissä elokuussa 2020. Osa loukkaantuneista sai vakavia vammoja. Loukkaantuneiden tarkkaa määrää ei kerrottu. Joukossa ei ollut suomalaisia. UNIFIL-joukkojen käytössä ollut laiva, joka oli kiinnittyneenä Beirutin satamaan räjähdysten tapahtuessa, sai vaurioita.^[4]

UNIFIL-joukkojen kokoonpano ja Suomen osallistuminen operaatioon

Vuonna 2021 UNIFIL-operaatiossa palvelee noin 10 250 sotilasrauhanturvaajaa ja 900 siviiliä, 44 eri maasta.^[5]

Suomi on osallistunut UNIFIL-operaatioon vuosina 1982–2001, 2006–2007 ja vuodesta 2012 lähtien. Vuonna 2021 UNIFIL-operaatiossa palvelee noin 200 suomalaista rauhanturvaajaa. Suomalainen kriisinhallintajoukko Libanonissa (SKJL) on osa ranskalaista UNIFIL-operaation komentajan reservipataljoonaa (Force Commander Reserve, FCR). SKJL koostuu jääkärikomppaniasta sekä kansallisesta tukielementistä (National Support Element, NSE). Jääkärikomppanian tehtävänä on olla jatkuvassa 30 minuutin tai 3 tunnin toimintavalmiudessa, partioida operaatioalueelle, vartioida vuoroin FCR:n tukikohtaa sekä osallistua erilaisiin koulutustilaisuuksiin.^[6]

Lähteet

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta UNIFIL Wikimedia Commonsissa

• UNIFIL: United Nations Interim Force in Lebanon (englanniksi)
• Puolustusvoimien UNIFIL-operaation esittelysivu

Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvaoperaatiot

UNMOGIP (Intia ja Pakistan 1949) | UNEF I (Israel ja Syyria 1956–1967) | UNTSO (Lähi-itä 1948) | UNEF II (Israel ja Egypti 1973–1979) | UNOGIL (Libanon 1958 ) | ONUC (Kongo 1960–1964) | UNYOM (Pohjois-Jemen 1963-1964) | DOMREP (Dominikaaninen tasavalta 1965–1966) | UNMOGIP 1961– (Intia ja Pakistan) | UNFICYP (Kypros 1964) | UNIPOM (Intia ja Pakistan 1965–1966) | UNSF (Länsi-Papua 1962–1963) | UNDOF (Golanin kukkulat 974) | UNIFIL (Libanon 1978) | UNGOMAP (Afganistan ja Pakistan 1988–1990) | UNAVEM I (Angola 1988–1991) | UNTAG (Namibia 1989–1990) | ONUCA (Keski-Amerikka 1989–1992) | OSGAP 1990–1992 (Agfanistan ja Pakistan) | MINURSO (Länsi-Sahara 1991) | UNAMIC (Kambodza 1991–1992) | UNTAC (Kambodza 1992–1993) | UNAVEM II (Angola 1991–1995) | ONUSAL (El Salvador 1991–1995) | UNOSOM I (Somalia 1992–1993) | ONUMOZ (Mosambik 1992–1994) | UNOMIL (Liberia 1993–1997) | UNMIH (Haiti 1993–1996) | UNOMUR (Uganda ja Ruanda 1993–1994) | UNASOG (Libya ja Tšad 1994) | UNOSOM II (Somalia 1993–1995) | UNMOT (Tadžikistan 1994–2000) | UNAVEM II (Angola 1995–1997) | UNSMIH (Haiti 1996–1997) | MINUGUA (Guatemala 1997) | UNTMIH (Haiti 1997) | MONUA (Angola 1997–1999) | UNAMET (Itä-Timor 1999) | UNTAET (Itä-Timor 1999–2002) | MIPONUH (Haiti 1997–2000) | UNAMIR (Ruanda 1993–1996) | UNAMIR (Ruanda 1993–1996) | UNOMSIL (Sierra Leone 1998–1999) | UNIKOM (Irak ja Kuwait 1991–2003) | UNOSOM I (Somalia 1992–1993 ) | UNPROFOR (entinen Jugoslavia 1992–1993 ) | UNPREDEP (Makedonia 1993–1999) | | UNOMIG (Georgia 1993–2009) | UNITAES (Kroatia 1996–1998) | UNMOP (Prevlakan niemimaa 1996 ) | UNIIMOG (Iran ja Irak 1988–1991) | UNMIK (Kosovo 1999) | MICAH (Haiti 2000–2001) | UNCRO (Krotia 1994–1996) | UNMEE (Etiopia ja Eritrea 2000–2008) | ONUB (Burundi 2004–2007) | MINURCA (Keski-Afrikan tasavalta 1998–2000) | UNAMSIL (Sierra Leone 1999–2005) | UNPSG (Kroatia 1998) | UNMIBH (Bosnia ja Hertsegovina 1995–2002) | MONUC (Kongo 1999-2010) | UNAMA (Afganistan 2003) | UNMIL (Liberia 2003) | MINUSTAH (Haiti 2004) | UNOCI (Norsunluurannikko 2004) | UNMISET (Itä-Timor 2002–2005) | UNMIT (Itä-Timor 2006-2012) | UNAMID (Sudan 2007 ) | MINURCAT (Tšad ja Keski-Afrikan tasavalta 2007-2010) | UNSMIS (Syyria 2012) | MINUSMA (Mali 2013) | MONUSCO (Kongon dem. tasavalta 2010) | UNSMIL (Libya 2011) | UNIMIS (Sudan 2005–2011) | UNMISS (Etelä-Sudan 2011) | MINUSCA (Keski-Afrikan tasavalta 2014) |