UNEF

UNEF I operaation jugoslavilaisia sotilaita Siinaissa vuonna 1957.

UNEF (engl. United Nations Emergency Force) on Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri Dag Hammarskjöldin vuonna 1956 perustama YK:n rauhanturvajoukko. Ensimmäinen UNEF-operaatio eli UNEF I toteutettiin vuosina 1956-1967 ja toinen UNEF II vuosina 1973-1979.[1][2]

UNEF I -operaatio

Suomalaiskomppania YKSK osana UNEF I-operaatiota

Ensimmäisessä (ns. UNEF I) operaatiossa vuonna 1956 rauhanturvajoukkoja lähetettiin Suezille Suezin kriisin jälkiselvittelyä varten.[1][3] Suomi otti tuolloin osaa joukkojen toimintaan.[1] Vahvuus oli kaikkiaan 258 miestä. Suomalaisten upseeristo koostui lähinnä kantahenkilökunnasta. Aliupseerit olivat pääosin reserviläisiä, mutta alipäällystöön kuului toki myös kanta-aliupseereita. Miehistötehtävissä palveli vain reserviläisiä.[4]

Suomalaiset saapuivat Port Saidiin 14. joulukuuta 1956. Suomalaiset siirtyivät tammikuun lopussa 1957 Port Saidista etelään Siinaille El Toriin, Abu Rudeisiin, El Kanishaan ja lähelle Pyhän Katariinan luostaria. Maaliskuussa 1957 suomalaiset ottivat vastuun Sharm el-Sheikhistä ja perustivat vartioaseman Ras Nasraniin valvomaan Akabanlahden laivaliikennettä Tiraninsalmen rannalta. Suomalaiset siirtyivät myöhemmin keväällä 1957 autokuljetuksella Gazaan. Joukkoja vaihdettiin puolen vuoden välein eli paikalla oli siis YK:n Suomen komppanian (YKSK) 1. ryhmä (YKSK1) ja 2. ryhmä (YKSK2). Syksyllä 1957 suomalaisyksikkö siirtyi Gazasta alueen eteläiseen osaan Rafahiin, josta yksikkö kotiutettiin vuoden 1957 lopulla Beirutin kautta Suomeen.[5]

YKSK1:n komentaja oli majuri Uolevi Kettinen ja YKSK2:n majuri Ensio Siilasvuo. Suomen ensimmäisessä YK-rauhanturvaoperaatiossa ehti palvella kaikkiaan 437 sotilasta. Ensimmäisen operaation aikana kukaan ei kuollut, mutta kaksi rauhanturvaajaa menehtyi toiminta-alueella saamaansa tautiin Suomessa. [4]

UNEF I-operaatioon osallistuneille myönnetty mitali.
Pääartikkeli: YKSK

UNEF I:n komentajat

  • Kenraaliluutnantti Eedson Louis Millard Burns (Kanada) - marraskuu 1956 - joulukuu 1959
  • Kenraaliluutnantti P. S. Gyani (Intia) - joulukuu 1959 - tammikuu 1964
  • Kenraalimajuri Carlos F. Paiva Chaves (Brasilien) - tammikuu 1964 - elokuu 1964
  • Eversti Lazar Musicki (Jugoslavia) - elokuu 1964 - tammikuu 1965
  • Kenraalimajuri Syseno Sarmento (Brasilia) - tammikuu 1965 - tammikuu 1966
  • Kenraalimajuri Indar Jit Rikhye (Intia) - tammikuu 1966 - kesäkuu 1967

YK:n UNEF I-operaation päättyi 19. toukokuuta 1967 tilanteen kiristyttyä Egyptin ja Israelin välisellä rajalla. Paikalla oli tällöin Brasilian, Indonesian, Intian, Kanadan ja Ruotsin YK-joukkoja.[6] Tilanteen kiristyminen johti kesäkuussa 1967 Israelin ja ympäröivien arabimaiden väliseen sotaan.

Pääartikkeli: Kuuden päivän sota

UNEF II -operaatio

UNEF II puolestaan oli Jom kippur -sodan jälkeen vuonna 1973 Siinaille lähetetty rauhanturvajoukko.[1]

Pääartikkeli: Jom kippur -sota

Egypti ja Syyria tekivät omilla rintamillaan samanaikaisen hyökkäyksen Siinaita miehittänyttä Israelia vastaan juutalaistenjuhlapäivänä Jom Kippurina 6. lokakuuta 1973. Yli viikon kestäneiden taistelujen jälkeen Egypti ja Syyria olivat menettäneet useimmat sodan alussa valtaamansa asemat. Pian israelilaiset tunkeutuivat Suezin kanavan länsirannalle ja Syyriaan lähestyen arabimaiden pääkaupunkeja. YK:n turvallisuusneuvosto pääsi yksimielisyyteen ja antoi 23. lokakuuta päätöslauselman, jossa vaadittiin välitöntä aselepoa ja vuonna 1967 tehtyjen sopimusten noudattamista. Keskeisinä toimijoina päätöslauselman saamisessa olivat Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissinger ja neuvostojohtajat. Turvallisuusneuvosto päätti sitoutumattomien neuvoston jäsenien ehdotuksesta 25. lokakuuta perustaa sotatoimialueelle 7 000 sotilaan rauhanturvaoperaatio UNEF II:n. Joukon komentajaksi nimitettiin suomalainen kenraalimajuri Ensio Siilasvuo, joka oli toiminut siihen asti YK:n Lähi-itä tarkkailijoiden UNTSOn komentajana.[7]

Asian kiireellisyyden vuoksi Kyproksen UNFICYP-joukoista siirtyi 700 rauhanturvaajaa Suezille. Heistä suomalaisia oli 208 komentajanaan everstiluutnantti Aulis Kemppainen. Kyprokselta tullutta suomalaisjoukkuetta kutsuttiin nimellä YKSV I. Suomesta tuodut YKSV-yksiköt tulivat marraskuun alussa. Komentajaksi YKSV-joukolle nimitettiin eversti Reino Raitasaari, joka otti vastuun 8. marraskuuta. Kyprokselta saapuneen YKSV 1-joukot palasivat takaisin UNIFCYP-yksikköönsä marraskuun kuluessa.[7] Loitontamisneuvottelut aloitettiin kilometripylväs 101 kohdalla Kairo-Suez -tiellä.[7] Loitontamisoperaatio Suezilla päättyi 5. huhtikuuta 1974. Sen jälkeen UNEF-joukot ryhmittyivät puskuriksi sotineiden egyptiläisten ja israelilaisten väliin.

UNEF II:n tehtävä oli loitontaa Israelin ja Egyptin armeijat toisistaan ja järjestää neuvottelut sotilasjohtojen välillä. Neuvottelut johtivat lopulta Israelin päätökseen vetäytyä kokonaan Siinailta 1975. Avaintekijä tähän oli juuri rauhanturvatehtävän nopea toimeenpano. Israelin ja Egyptin rauhansopimus astui voimaan 25. huhtikuuta 1979. Näin UNEF II-mandaattia ei enää jatkettu, vaan operaatio päättyi 24. heinäkuuta 1979. Operaatiossa oli mukana 13 kansallisuutta, ja suomalaisia sotilaita YKSV-joukoissa palveli 4 829. Heistä menehtyi kaikkiaan 11.[7]

UNEF II-operaatioon osallistuneille myönnetty mitali.
UNEF II-operaation ensimmäinen komentaja, kenr.ltn. Ensio Siilasvuo. Hän toimi jo vuonna 1957 YKSK2:n suomalais-komentajana, silloin majurin arvoisena.

UNEF II:n komentajat

  • Kenraaliluutnantti Ensio Siilasvuo (Suomi) - lokakuu 1973 - elokuu 1975
  • Kenraaliluutnantti Bengt Liljestrand (Ruotsi) - elokuu 1975 - marraskuu 1976
  • Kenraalimajuri Rais Abin (Indonesia) - joulukuu 1976 - syyskuu 1979

Tunnettuja suomalaisia rauhanturvaajia

[4]

Lähteet

  1. ↑ a b c d Helin, Marika: Suomen sotilaallisen YK-rauhanturvaamisen pitkä ja monipuolinen historia Suomen pysyvä edustusto, YK. 29.5.2015. Viitattu 01.8.2018.
  2. ↑ Dag Hammarskjöld: The UN years ... The UN years. Viitattu 01.8.2018.
  3. ↑ Dag Hammarskjöld and United Nations Peacekeeping UN Chronicle. heinäkuu 2011. Arkistoitu 1.8.2018. Viitattu 01.8.2018.
  4. ↑ a b c Ensimmäisenä Egyptiin. ILTALEHTI Historia - Suomalaiset rauhanturvaajat, 2021, s. 12-15.
  5. ↑ Viimeinen paraati. Helsingin Sanomat, 22.11.1957, s. 7. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 26.5.2022.
  6. ↑ Rauhanturvajoukot poistuivat rintamien välistä Nasserin soturien hätistäminä. Helsingin Sanomat, 20.5.1967, s. 15. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 26.5.2022.
  7. ↑ a b c d Kuin Raatteen tie aavikolla. ILTALEHTI Historia - Suomalaiset rauhanturvaajat, 2021, s. 22-27.

Aiheesta muualla

  • UNEF I (11/1956-06/1967) Web archive 2009 (englanniksi)
  • UNEF II (10/1973-10/1979 Web archive 2009 (englanniksi)
  • Rauhanturvaajien merkit
  • Elonet: Finlandia-katsaus 317 (1956): Suomalaisten lähtö Suezille - filmin alusta
  • YLE: Suomi lähetti ensimmäiset rauhanturvaajat Suezille vuonna 1956 (1956)
  • [https://www.youtube.com/watch?v=AXme_pS2t-0 Puolustusvoimat: Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen Komppania 1956-1957
  • YLE: Rauhanturvaajat (1974)
Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvaoperaatiot

UNMOGIP (Intia ja Pakistan 1949) | UNEF I (Israel ja Syyria 1956–1967) | UNTSO (Lähi-itä 1948) | UNEF II (Israel ja Egypti 1973–1979) | UNOGIL (Libanon 1958 ) | ONUC (Kongo 1960–1964) | UNYOM (Pohjois-Jemen 1963-1964) | DOMREP (Dominikaaninen tasavalta 1965–1966) | UNMOGIP 1961– (Intia ja Pakistan) | UNFICYP (Kypros 1964) | UNIPOM (Intia ja Pakistan 1965–1966) | UNSF (Länsi-Papua 1962–1963) | UNDOF (Golanin kukkulat 974) | UNIFIL (Libanon 1978) | UNGOMAP (Afganistan ja Pakistan 1988–1990) | UNAVEM I (Angola 1988–1991) | UNTAG (Namibia 1989–1990) | ONUCA (Keski-Amerikka 1989–1992) | OSGAP 1990–1992 (Agfanistan ja Pakistan) | MINURSO (Länsi-Sahara 1991) | UNAMIC (Kambodza 1991–1992) | UNTAC (Kambodza 1992–1993) | UNAVEM II (Angola 1991–1995) | ONUSAL (El Salvador 1991–1995) | UNOSOM I (Somalia 1992–1993) | ONUMOZ (Mosambik 1992–1994) | UNOMIL (Liberia 1993–1997) | UNMIH (Haiti 1993–1996) | UNOMUR (Uganda ja Ruanda 1993–1994) | UNASOG (Libya ja Tšad 1994) | UNOSOM II (Somalia 1993–1995) | UNMOT (Tadžikistan 1994–2000) | UNAVEM II (Angola 1995–1997) | UNSMIH (Haiti 1996–1997) | MINUGUA (Guatemala 1997) | UNTMIH (Haiti 1997) | MONUA (Angola 1997–1999) | UNAMET (Itä-Timor 1999) | UNTAET (Itä-Timor 1999–2002) | MIPONUH (Haiti 1997–2000) | UNAMIR (Ruanda 1993–1996) | UNAMIR (Ruanda 1993–1996) | UNOMSIL (Sierra Leone 1998–1999) | UNIKOM (Irak ja Kuwait 1991–2003) | UNOSOM I (Somalia 1992–1993 ) | UNPROFOR (entinen Jugoslavia 1992–1993 ) | UNPREDEP (Makedonia 1993–1999) | | UNOMIG (Georgia 1993–2009) | UNITAES (Kroatia 1996–1998) | UNMOP (Prevlakan niemimaa 1996 ) | UNIIMOG (Iran ja Irak 1988–1991) | UNMIK (Kosovo 1999) | MICAH (Haiti 2000–2001) | UNCRO (Krotia 1994–1996) | UNMEE (Etiopia ja Eritrea 2000–2008) | ONUB (Burundi 2004–2007) | MINURCA (Keski-Afrikan tasavalta 1998–2000) | UNAMSIL (Sierra Leone 1999–2005) | UNPSG (Kroatia 1998) | UNMIBH (Bosnia ja Hertsegovina 1995–2002) | MONUC (Kongo 1999-2010) | UNAMA (Afganistan 2003) | UNMIL (Liberia 2003) | MINUSTAH (Haiti 2004) | UNOCI (Norsunluurannikko 2004) | UNMISET (Itä-Timor 2002–2005) | UNMIT (Itä-Timor 2006-2012) | UNAMID (Sudan 2007 ) | MINURCAT (Tšad ja Keski-Afrikan tasavalta 2007-2010) | UNSMIS (Syyria 2012) | MINUSMA (Mali 2013) | MONUSCO (Kongon dem. tasavalta 2010) | UNSMIL (Libya 2011) | UNIMIS (Sudan 2005–2011) | UNMISS (Etelä-Sudan 2011) | MINUSCA (Keski-Afrikan tasavalta 2014) |